Minilex - Lakipuhelin

Pääomalaina yhtiön välirahoituksena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiö voi rahoittaa toimintaansa joko sisäisellä tai ulkoisella rahoituksella ja joko omalla tai vieraalla pääomalla. Lyhyesti koostettuna sisäinen rahoitus syntyy yhtiön liiketoiminnan tuotoista, kun taas ulkoinen rahoitus voi olla joko osakkeenomistajien tai sitten ulkopuolisten velkojien rahoittamaa. Ulkoinen rahoitus jaotellaan siis karkeasti kahtia oman ja vieraan pääoman ehtoiseen rahoitukseen. On kuitenkin huomattava, että jaottelu ei ole aina yhtä selkeä. On olemassa myös rahoitusmuotoja, jotka tavallaan leikkaavat tätä jaottelua ja, joilla on selkeitä piirteitä sekä vieraasta että omasta pääomasta. Vieraalle pääomalle on tyypillistä takaisinmaksuvelvollisuus. Vieras pääoma tulee maksaa siis aina takaisin. Toisaalta vieraalle pääomalle on maksettava myös korkoa riippumatta yhtiön taloudellisesta tilanteesta. Jos yhtiö ei voi maksaa korkoja, on se riskissä ajautua vararikkoon.

Oma pääoma taas on tyypillisesti sellaista pääomaa, jota ei tarvitse koskaan maksaa pois. Luonnollisesti yhtiön toiminnan loppuessa, tulee velkojen maksun jälkeen jäljellä oleva varallisuus jakaa nimenomaan osakkeenomistajille, mikä voidaan nähdä tavallaan sijoituksen takaisinmaksuna. Toisaalta osakkeenomistaja on myös oikeutettu yhtiön voitostaan maksamaan osinkoon, joka on siis osakkeenomistajan saamaa korvausta sijoittamalleen pääomalle. Osinkoja ei kuitenkaan ole pakko maksaa, eikä niitä edes saa maksaa tilanteessa, jossa yhtiö olisi riskissä ajautua maksukyvyttömyyteen. On kuitenkin olemassa niin sanottuja välirahoitusinstrumentteja, joilla on ominaisuuksia sekä vieraalta että omalta pääomalta. Seuraavaksi käsiteltävänä on varsin käyttökelpoinen välirahoitusinstrumentti nimeltä pääomalaina.

Osakeyhtiön on mahdollista rahoittaa toimintaansa ottamalla pääomalaina. Pääomalaina on siis luonteeltaan yhtiön välirahoituksen instrumentti. Pääomalainat merkitään yhtiön taseeseen erillisenä eränä, joka kuuluu taseen vastattaviin oman ja vieraan pääoman väliin. Virallisesti ne luetaan kuitenkin kuuluvaksi yhtiön omaan pääomaan, eikä vieraaseen pääomaan. Pääomalainaan liittyvät osakeyhtiölain lain nojalla seuraavat piirteet. Pääomalainen pääoma ja korko saadaan yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa maksaa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Toisin sanoen pääomalainan myöntäjä on oikeutettu saamaan takaisin lainaamansa, pääoman korosta puhumattakaan, vasta sen jälkeen kun kaikki muut yhtiön velkojat ovat ottaneet omansa.

Pääomalainan pääoma saadaan muutoin palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Toisin sanoen pääomalaina on täydessä palautuskiellossa ja koronmaksukiellossa, jos yhtiön toiminta on tappiollista niin, ettei tappiota voida laskennallisesti kattaa omalla pääomalla. Pääomalainan on lain mukaan oltava lisäksi vakuudeton. Tämä johtuu siitä, että vakuudelliset lainat ovat lähtökohtaisesti ensisijaisia vakuudettomiin lainoihin nähden, jolloin vakuuden ottaminen tavallaan asettaisi pääomalainan myöntäjän parempaan asemaan muihin velkojiin nähden. Pääoman tai koron maksamisesta yhtiö tai sen tytäryhteisö ei saa antaa maksunsaannin turvaavaa vakuutta. Sopimus pääomalainasta tulee tehdä kirjallisesti.

Luonnollinen seuraava kysymys lienee, että miksi kukaan myöntää pääomalainaa, jos sen takaisinmaksu on epävarmempaa kuin muissa veloissa, jos siitä ei voi vaatia vakuutta ja jos sille ei voida maksaa edes korkoa muuten kuin yhtiön tuottaessa voittoa tai tappion ollessa katettavissa? Pääomalainahan ei oikeuta myöskään osinkoon, äänioikeudesta puhumattakaan. Vastaus on yksinkertainen. Pääomalaina neuvotellaan koroltaan huomattavasti tavallista lainaa korkeammaksi. Sen tuotto on siis paljon parempi ja se on yhtiölle siis hinnaltaan vierasta pääomaa kalliimpaa. Toisaalta pääomalainan avulla yhtiö saa lisää omaa pääomaa ilman, että sen tarvitsee ottaa uusia osakkeenomistajia jakamaan yhtiön tuottamaa voittoa. Parhaimmillaan pääomalaina on hyvinkin toimiva. Lisätietoja saat lakipuhelimeen soittamalla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]