Minilex - Lakipuhelin

Osuusmaksun lykätty palautus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osuuskunnan säännöissä voidaan määrätä, että osuusmaksun palautus maksetaan myöhemmin kuin vuoden kuluttua meneillään olevan tilikauden päättymisestä. Tällöin on kyseessä niin sanottu osuusmaksun lykätty palautus. Osuuskunnan säännöissä on lykätyn palautuksen osalta määrättävä palautuksen ajankohdasta sekä entisen jäsenen oikeuksista osuuskunnassa jäsenyyden päättymisen ja osuusmaksun palautuksen välisenä aikana.

Osuuskunnan säännöissä voidaan niin ikään määrätä, että palautettava määrä lasketaan myöhemmän kuin meneillään olevan tilikauden tilinpäätöksen perusteella. Tällöin palautukseen oikeutettu voi toisaalta hyötyä seuraavan tilikauden paremmasta taloudellisesta tuloksesta. Toisaalta sääntömääräykseen liittyy riski siitä, että osuuskunnan taloudellinen tilanne huononee jälkimmäisen tilikauden aikana siten, että myös osuusmaksusta osakkaalle palautettava määrä pienenee.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]