Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan sääntöjen muuttaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osuuskunnan sääntöjen muuttamisesta päättää osuuskunnan kokous. Sääntömuutosta koskeva päätös on pätevä, jos sitä ovat kannattaneet osuuskunnan jäsenet, joiden äänimäärä edustaa vähintään kahta kolmasosaa kokouksessa annetuista äänistä. Tietyissä tapauksissa sääntömuutos edellyttää kuitenkin yhdeksän kymmenesosan enemmistöä annetuista äänistä ja joskus jopa kaikkien kokouksessa edustettujen jäsenten kannatusta.

Yhdeksän kymmenesosan enemmistöä edellytetään silloin, jos sääntömuutoksella rajoitetaan jo jäsenenä olevan eroamisoikeutta, rajoitetaan jo annettujen osuuksien vähentämis- tai siirto-oikeutta taikka lykätään jo annettua osuutta koskevan osuusmaksun palautusta. Kaikkien jäsenten yksimielisyyttä taas edellytetään silloin, kun sääntömuutoksella muutetaan osuuskunnan pääasiallista tarkoitusta, määrätään jäsenten erisuurista äänimääristä alun perin tasavertaisessa osuuskunnassa tai muutetaan jäsenten erisuuruista äänimäärää. Samoin yksimielisyysvaatimus pätee silloin, kun rajoitetaan jo osuuskunnan jäsenenä olevan henkilön oikeutta ylijäämään, osuusmaksun palautukseen tai osuuskunnan säästöön, lisätään tällaisen henkilön maksuvelvollisuutta määräyksellä, joka koskee ylimääräisiä maksuja, lisämaksuvelvollisuutta tai ei-palautettavaa liittymismaksua tai rajoitetaan hänen eroamisoikeuttaan osuuskunnasta, jonka säännöissä määrätään ylimääräisistä maksuista ja lisämaksuvelvollisuudesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]