Minilex - Lakipuhelin

Osallistumisjärjestelmät: Työnantajan yleinen tiedottamisvelvollisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilöstöryhmien edustajille on annettava tiedot yrityksen taloudellisesta tilasta vähintään kaksi kertaa tilikaudessa, sekä pyydettäessä kehitysnäkymät. Arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetut tilinpäätös tai tulostiedot työnantajan on annettava henkilöstön tietoon välittömästi sen jälkeen, kun ne on annettu julkisuuteen.

Työnantajan on lisäksi annettava kunkin henkilöstöryhmän edustajalle tilastotiedot maksetuista palkoista kerran vuodessa. Työntekijöiden edustajien pyynnöstä työnantajan on annettava neljännesvuosittain tiedot kaikista määräaikaisista ja osa-aikaisista työntekijöistä. Lisäksi ulkopuolisen työvoiman käytöstä on pyynnöstä annettava tiedot kerran vuodessa. Edustajat voivat esittää tarvittaessa työnantajalle lisäkysymyksiä saamistaan tiedoista. Työnantajan ei tarvitse antaa tietoja, jos niiden antamisesta aiheutuu merkittävää haittaa tai vahinkoa yritykselle tai sen toiminnalle. Vahingon määrän merkittävyyttä on tarkasteltava puolueettomasti arvioiden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]