Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön osakkeenomistajien yhdenvertaisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kaikki osakeyhtiön osakkeenomistajat ovat lähtökohtaisesti yhdenvertaisia. Tällä tarkoitetaan sitä, että mitkään henkilökohtaiset ominaisuudet kuten kokemus alalta, korkea koulutus tai muu arvovalta eivät tuo minkäänlaista lisävaltaa yhtiökokouksessa, joka on ylin päättävä elin yhtiön toimintaa suunniteltaessa. On luonnollista, että kokenut osakeyhtiötoimija voi kenties helpommin voittaa ääniä ehdotuksensa taakse, mutta mitään automaattista etua tällainen henkilö ei kuitenkaan saa, sillä vain omistuksen määrä ratkaisee. Niin ikään kaikki osakeyhtiön osakkeet tuottavat lähtökohtaisesti yhtäläiset oikeudet yhtiössä, ellei tästä ole yhtiöjärjestyksessä toisin määrätty.

Toisinaan yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä niin sanotuista erilajisista osakkeista. Tällöin tietty osakesarja tuottaa esimerkiksi ainoastaan oikeuden osinkoon kun taas toinen osakesarja vaikkapa täyden oikeuden äänestää yhtiökokouksissa osingonsaantioikeuden lisäksi. Tällöin luonnollisestikaan kaikki osakkeenomistajat eivät ole yhdenvertaisia. Erilajisia osakkeita voidaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta perustella kuitenkin niin, että ne ovat tavallisimmin myös arvoltaan erisuuruisia, eli äänioikeuden tuottama osake on yleensä sitä tuottamatonta osaketta arvokkaampi, jolloin äänivalta yhäkin määräytyy yhtiöön sijoitetun pääoman mukaan. On myös osakeyhtiölaissa määritetty, että keskenään samaa lajia olevien osakkeiden on aina oltava keskenään yhdenvertaisia.

Osakkeenomistajien yhdenvertaiseen kohteluun pyrkivän sääntelyn ensisijainen tarkoitus on vähemmistöosakkeenomistajien suojaaminen, eikä sääntelystä voida sopimuksella poiketa osakkeenomistajan vahingoksi ilman tämän omaa suostumusta. Osakeyhtiössä on aina ilmassa riski enemmistöosakkeenomistajien tyranniasta, eli siitä, että vähemmistölle ei jää käytännössä mitään sananvaltaa yhtiössä. Näin on esimerkiksi, jos yksi osakkeenomistaja hallinnoi 50% yhtiön osakkeista ja muu omistus on hajaantunut laajalle. Tällöin on tärkeää varmistaa tietyt oikeudet myös vähemmistöosakkaille, vaikka heillä ei olisikaan äänivaltaa muuten riittävästi vaatia oikeuksiaan.

Yhdenvertaisuusperiaate ei lähtökohtaisesti vaikuta päätöksentekoon sovellettavaan enemmistöperiaatteeseen, jonka mukaan päätökset tehdään osakeyhtiössä omistettujen osakkeiden tuottaman äänimäärän suhteessa. Se on kaiken osakeyhtiössä tapahtuvan päätöksenteon perusta. Yhdenvertaisuusperiaate voi kuitenkin tietyissä tapauksissa estää enemmistöosakkeenomistajia tekemästä sellaisia päätöksiä, jotka tehtäisiin vähemmistöosakkeenomistajien vahingoksi ja vähemmistöosakkeenomistajien kustannuksella. Tällaisia päätöksiä ovat esimerkiksi päätös olla jakamatta mitään osinkoa, tai päätös olla valitsematta tilintarkastaja. Myöskään yhtiön yhtiökokous, hallitus, toimitusjohtaja taikka hallintoneuvosto ei saa tehdä sellaista päätöstä taikka ryhtyä sellaiseen toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan tietyille osakkeenomistajalle epäoikeutettua etua toisten osakkeenomistajien kustannuksella.

Yhdenvertaisuusperiaatteen on siis tarkoitus tasapainottaa enemmistöperiaatetta ja lieventää sitä ja osake - ääni -periaatteessa väistämättä seuraavia epäkohtia. Vähemmistöosakkeenomistajalla on kuitenkin oltava lähtökohtainen oikeus esimerkiksi osinkoon silloin, jos yhtiölle on kertynyt riittävän suuri määrä jakokelpoisia varoja. Tämä johtuu siitä, että vähemmistöosakkeenomistaja ei luultavasti voi vaikuttaa yhtiössä tehtäviin päätöksiin tai yhtiön toimintaan kovinkaan merkittäväksi. Se mitä tälle kuitenkin jää on sijoitus ja sijoituksella itsessään ei ole mitään virkaa, mikäli sille ei voida saada tuottoa. Siksi myös vähemmistöosakkeenomistajan oikeus osinkoon on turvattu. Lisätietoja yhdenvertaisuusperiaatteen soveltamisesta osakeyhtiössä saat soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]