Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiö ilman tilintarkastajaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiössä on valittava tilintarkastaja ja toimitettava tilintarkastus tilintarkastuslain säännösten mukaan. Osakeyhtiö voi myös toimia ilman tilintarkastajaa tietyissä tilanteissa.

Tilintarkastaja saadaan jättää valitsematta, jos päättyneellä sekä sitä edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista:

  • taseen loppusumma on enemmän kuin 100 000 euroa
  • liikevaihto tai sitä vastaava tuotto on enemmän kuin 200 000 euroa tai
  • yhtiön palveluksessa  on keskimäärin yli kolme henkilöä

Tilintarkastajaa ei tarvitse valita myöskään sellaisella yhtiössä, joka on vasta aloittanut toimintansa eikä sillä tästä syystä ole vielä tilikausia.

Tilintarkastaja on kuitenkin valittava aina sellaisessa yhtiössä, jonka pääasiallisena toimialana on arvopapereiden omistaminen ja hallinta ja jolla on kirjanpitolain mukainen huomattava vaikutusvalta toisen kirjanpitovelvollisen liiketoiminnan tai rahoituksen johtamisessa.

Jos yhtiössä ei lain eikä yhtiöjärjestyksen mukaan ole valittava tilintarkastajaa, yhtiökokouksen on kuitenkin valittava tilintarkastaja, jos sellaiset osakkeenomistajat, joilla on vähintään 1/10 kaikista osakkeista tai 1/3 kokouksessa edustetuista osakkeista, vaativat tilintarkastajan määräämistä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai siinä yhtiökokouksessa, jossa asiaa käsitellään. Jos yhtiökokous ei tästä huolimatta valitse tilintarkastajaa, osakkeenomistaja voi hakea tilintarkastajan määräämistä Patentti- ja rekisterihallitukselta kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta.

Yhtiökokous valitsee tilintarkastajan. Jos tilintarkastajia on valittava useita, yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että yksi tai useampi heistä, ei kuitenkaan kaikkia, valitaan muussa järjestyksessä.

Pienillä osakeyhtiöillä ei siis ole lakisääteistä velvollisuutta valita tilintarkastajaa ja suorittaa tilintarkastusta. Yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin sopia, että tilintarkastaja on tästä huolimatta valittava. Lisäksi tilintarkastaja on valittava, jos vähemmistö sitä vaatii.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]