Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiöoikeudellisen korvausvastuun sovittelu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sovittelu on yleinen vahingonkorvausoikeudellinen periaate, joka tulee sovellettavaksi myös yhtiöoikeudellisessa korvausvastuussa. Näin ollen myös osakeyhtiössä yhtiöoikeudellisessa asemassa toimivien henkilötahojen vahingonkorvausvastuuta on mahdollista sovitella.

Kohtuusperusteinen sovittelu voi tulla kysymykseen, mikäli korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsijän varallisuusolot ja muut olosuhteet. Tahallisesti aiheutetusta vahingosta on kuitenkin suoritettava täysi korvaus, jollei korvausta erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa.

Sovittelu perustuu tapauskohtaiseen kokonaisharkintaan. Yhtiöoikeudellisessa ympäristössä sovittelutarpeeseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, että taloudelliset riskitekijät ovat suuret ja pienikin tuottamusaste voi johtaa suuriin liiketoiminnallisiin tappioihin. Myös yhtiön johtajilla olevat kattavat vastuuvakuutukset saattavat vaikuttaa sovitteluun sitä vähentävästi.

Lisäksi sovittelussa kiinnitetään huomioita siihen, onko vahingon kärsijän puolelta myötävaikutettu vahinkoon johtaneeseen tekoon. Mikäli näin on, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella. Tällöin sovitteluun vaikuttavat vahingon kärsijän tiedot ja kokemus sekä se, kuinka laajaa toimintaa vahinkoa kärsineeltä olisi vaadittu vahingon välttämiseksi. Vastuuta vähentävät myös vahinkoon vaikuttaneet tekoon kuulumattomat seikat. Niitä voivat olla esimerkiksi lainsäädännön muutokset sekä erityisen poikkeukselliset taloussuhdanteet.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]