Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuu hänen yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttamistaan vahingoista syntyy ainoastaan silloin, kun hän on myötävaikuttanut osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen. Osakkeenomistaja voi joutua tässä tarkoitettuun vahingonkorvausvastuuseen vain toiminnastaan osakkeenomistajan ominaisuudessa. Kyseinen vastuumuoto ei sen sijaan koske osakkeenomistajan toimintaa muissa ominaisuuksissa, kuten yhtiön työntekijänä tai sopimuskumppanina.

Osakkeenomistajan vaikuttaminen yhtiön toimintaan tapahtuu lähinnä yhtiökokouksissa. Vastuu yhtiökokouspäätöksistä edellyttää, että osakkeenomistaja on myötävaikuttanut päätöksen syntymiseen. Päätöksen puolesta äänestänyt osakas on myötävaikuttanut päätökseen, vaikka hänen äänensä ei olisikaan ollut ratkaiseva päätöksen syntymisessä.

Vastuun syntymiseen riittää jo tavallinen tuottamus, mutta tuottamusarvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, millaista perehtyneisyyttä osakkeenomistajalta voidaan vaatia yhtiön asioista. Esimerkiksi vastuu ei juuri milloinkaan voi koskea pörssiyhtiön yhtiökokoukseen osallistuvaa pienosakkeenomistajaa, jolta ei voida edellyttää erityistä aktiivisuutta tai tietämystä yhtiön asioista. Osakkeenomistaja ei voi vapautua vahingonkorvausvastuusta vetoamalla siihen, että hän ei tiennyt lainsäädännön sisältöä. Mikäli osakkeenomistaja on erehtynyt tosiasiallisista olosuhteista, kuten yhtiön taloudellisesta tilanteesta, tuottamus saattaa poistua.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]