Minilex - Lakipuhelin

Onko perinnöstä mahdollista luopua perittävän eläessä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnöstä on mahdollista luopua perittävän eläessä. Tämä on ainoa tapa, jolla perillinen voi ennakolta määrätä perittävän jäämistöstä. Perinnöstä luopumiselle on asetettu muotovaatimus. Luopuminen tulee tehdä kirjallisesti ja luopujan on se allekirjoitettava. Muotovaatimuksen noudattaminen on tärkeää, jotta luopuminen on oikeudellisesti pätevä. Luopumisilmoitus on tehtävä perittävälle.

Jokaisella on oikeus määrätä omasta perintöoikeudestaan. Edellytyksenä on, että luopuja on oikeustoimikelpoinen eli käytännössä täysi-ikäinen. Täysi-ikäisen oikeustoimikelpoisuutta on kuitenkin voitu rajoittaa, jolloin hänelle on määrätty edunvalvoja, joka toimii henkilön edustajana. Alaikäisen edunvalvojana toimii huoltaja, yleensä vanhempi. Jos edunvalvoja haluaa luopua päämiehensä puolesta tämän perinnöstä, on siihen saatava maistraatin lupa.

On mahdollista luopua ennakolta kenen tahansa jälkeen saatavasta perinnöstä. Esimerkiksi puoliso voi luopua oikeudestaan periä tai oikeudestaan hallita jäämistöä jakamattomana puolison kuoleman jälkeen. Lakiosaperillisellä on erityinen oikeus saada lakiosastaan luopumisesta kohtuullinen korvaus. Vastikkeen tulisi vastata sitä määrää, johon lakiosaperillisellä olisi oikeus, jos perittävä olisi kuollut luopumishetkellä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]