Minilex - Lakipuhelin

Nämä ovat rikokset, joihin soveltuu oikeushenkilön rangaistusvastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seuraavassa luetellaan ne rikokset, joihin voidaan soveltaa oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia säädöksiä. Oikeushenkilön rangaistusvastuun sisältö kerrotaan erikseen omassa artikkelissaan. Tässä rikokset on ryhmitelty listaan rikostyypeittäin sen mukaan, miten ne esiintyvät rikoslaissa.

Rikoksista viranomaisia vastaan oikeushenkilö voi joutua vastaamaan lahjuksen antamisesta, sen törkeästä muodosta tai lahjuksen antamisesta kansanedustajalle.

Yleistä järjestystä vastaan tehdyistä rikoksista oikeushenkilön rangaistusvastuuta sovelletaan noin puoleen. Näitä rikoksia ovat järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen, laittoman maahantulon järjestäminen sekä sen törkeä tekomuoto. Myös eläinsuojelurikos, uhkapelin järjestäminen, väkivaltakuvauksen levittäminen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen ja törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen ovat listalla. Siihen kuuluvat lisäksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi.

Oikeushenkilöä voidaan rangaista seksuaalirikoksista vain parituksesta ja törkeästä parituksesta.

Vapauteen kohdistuvista rikoksista ihmiskauppa sekä sen törkeä muoto ovat oikeushenkilön rangaistusvastuun piirissä.

Rikoksista julkista taloutta vastaan oikeushenkilö voi joutua vastuuseen sellaisesta veropetoksesta ja sen törkeästä muodosta, joka kohdistuu Euroopan yhteisöjen maksuun. Oikeushenkilön rangaistusvastuun piirissä ovat lisäksi avustuspetos ja sen törkeä muoto sekä avustuksen väärinkäyttö.

Elinkeinorikoksista rangaistusvastuu soveltuu kaikkiin muihin paitsi kulutusluottorikokseen, yrityssalaisuuden rikkomiseen ja kirjanpitorikoksiin.

Kätkemis- ja rahanpesurikoksista listalla ovat kätkemisrikos sekä sen ammattimainen ja törkeä tekomuoto. Sama koskee rahanpesua ja törkeää rahanpesua.

Väärennysrikoksista väärennyksen, sen törkeän muodon sekä väärennysaineiston hallussapidon johdosta voidaan kohdistaa toimenpiteitä oikeushenkilöä vastaan.

Yleisvaarallisista rikoksista ydinräjähderikos ja yleisvaarallisen rikoksen valmistelu, jos se tähtää ydinräjähderikokseen, ovat oikeushenkilön rikoksia. Tämän lisäksi vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle tulee kyseeseen tässä yhteydessä.

Oikeushenkilön rangaistusvastuu soveltuu lisäksi terrorismirikoksiin.

Jos vahingontekoon syyllistytään hävittämällä, kätkemällä tai salaamalla tietovälineellä oleva tallenne vahingoittamistarkoituksessa, rikokseen sovelletaan oikeushenkilön rangaistusvastuuta. Sama koskee näin tehtyä törkeää vahingontekoa.

Listalla ovat myös petos tai sen törkeä muoto, jos rikos liittyy tietojärjestelmän datan muuttamiseen ja järjestelmän toiminnan häiritsemiseen.

Rangaistusvastuu soveltuu kaikkiin muihin maksuvälinerikoksiin paitsi väärän rahan hallussapitoon, lievään maksuvälinepetokseen ja rahajäljitelmän levitykseen.

Tieto- ja viestintärikoksista kaikkien muiden johdosta voidaan oikeushenkilölle vaatia rangaistusta, paitsi salassapitorikoksista, henkilörekisteririkoksesta ja suojauksen purkujärjestelmärikoksesta.

Salakuljetus, säännöstelyrikos, törkeä säännöstelyrikos ovat myös listalla.

Oikeushenkilön rangaistusvastuuta sovelletaan työrikoksista työturvallisuusrikokseen.

Ympäristörikoksista voidaan rangaista oikeushenkilöä sitä koskevien sääntöjen mukaan.

Aineettomien oikeuksien loukkauksista tekijänoikeusrikoksesta voidaan rangaista oikeushenkilöä.

Huumausainerikoksista vain huumausaineen käyttörikos on oikeushenkilön rangaistusvastuun ulkopuolella. Kaikkiin muihin sovelletaan asiaa koskevia säädöksiä.

Kaikkiin arvopaperimarkkinarikoksiin sovelletaan oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia sääntöjä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]