Minilex - Lakipuhelin

Myyjän omistusoikeuden virheellisyys ja kiinteistön menettäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ostaja saattaa menettää kiinteistön sen oikealle omistajalle niin kutsutun saannonmoitekanteen seurauksena. Tällöin joko myyjän tai hänen edeltäjänsä saannossa on ollut virhe, minkä vuoksi kiinteistö palautuu sen oikealle omistajalle. Mainitussa tilanteessa ostajalla on saannonmoitekanteen yhteydessä samalla mahdollisuus haastaa myyjä oikeuteen vastaamaan tekemästään kaupasta. Ostaja voi kohdistaa vaatimuksensa myyjän sijasta suoraan siihen myyjää edeltävään tahoon, jonka saannossa virheellisyys on.

Saannonmoitekanteen vuoksi kiinteistön menettänyt ostaja saa pitää kiinteistöstä saadun tuoton ja hyödyn tietyin edellytyksin. Tämä on mahdollista, jos hän ei kauppaa tehdessään tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää, ettei myyjä ollut kiinteistön oikea omistaja.

On kuitenkin huomattava, että jos kiinteistön arvo on ostajan toimenpiteiden vuoksi alentunut, hänen on maksettava arvon alentumista vastaava korvaus oikealle omistajalle. Ostajan tuleekin suorittaa korvausta esimerkiksi metsänhakkuusta, joka on ylittänyt puuston vuotuisen kasvun. Korvauksen suorittaminen edellyttää, että se ei ole olosuhteisiin nähden kohtuutonta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]