Minilex - Lakipuhelin

Muu häiriötä aiheuttava toiminta voi olla myös järjestysrikkomus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Järjestysrikkomuksena pidettäviä tekoja ovat myös julkinen virtsaaminen ja ulostaminen siten, että siitä aiheutuu häiriötä yleiselle järjestykselle tai vaaraa terveydelle sekä seksuaalipalvelujen ostaminen ja tarjoaminen yleisellä paikalla. Lisäksi esitysten järjestäminen yleisellä paikalla on kielletty, jos se on lainvastaista tai siitä aiheutuu vaaraa terveydelle, vahinkoa omaisuudelle tai huomattavaa häiriötä yleiselle järjestykselle. Lisäksi järjestyslaissa viitataan kokoontumislakiin.

Kokoontumislaissa säädetään kokoontumisrikkomuksesta, johon syyllistyvä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä säädetyt ilmoitusvelvollisuudet aiheuttaen näin huomattavaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, järjestää yleisötilaisuuden vastoin poliisin antamaa kieltoa, rikkoo olennaisesti poliisin yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden järjestämisestä antamia määräyksiä tai laiminlyö olennaisesti velvollisuutensa järjestäjänä tai puheenjohtajana. Samoin kokoontumisrikkomukseen syyllistyy se, joka rikkoo kieltoa pitää hallussaan yleisessä kokouksessa tai yleisötilaisuudessa tai niiden välittömässä läheisyydessä ampuma-asetta, räjähdysainetta, teräasetta tai muuta sellaista esinettä tai ainetta, jota on perusteltua aihetta epäillä voitavan käyttää henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen tekemiseen. Kokoontumisrikkomuksesta voi saada sakkorangaistuksen jos siitä ei ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]