Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoitetaan esteellisyydellä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jääviydellä eli esteellisyydellä viitataan virkatehtävissä esiintyvään eturistiriitaan. Esteellisyydellä tarkoitetaan sitä, että virkamies tai luottamushenkilö ei saa osallistua asian käsittelyyn tai ratkaisemiseen. Esteellisyyssäännöksillä pyritään turvaamaan hallinnollisen menettelyn ja hallintopäätöksen oikeellisuus, puolueettomuus ja objektiivisuus. Esteellisyyssäännökset ovat merkityksellisiä, sillä puolueettomuus on tärkeä osa hyvää hallintoa. Jos esteellinen henkilö on osallistunut asian käsittelyyn, kyseessä on menettelyvirhe.

Esteellisyys syntyy silloin, kun virkamies on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Riittävää on, että puolueettomuus on saattanut vaarantua. Esteellisyydestä seuraa, että esteellinen henkilö ei saa olla päättämässä asiasta. Hän ei saa myöskään osallistua asian käsittelyyn tai olla edes läsnä asiaa käsiteltäessä. Poikkeuksena tästä on kuitenkin kunnanvaltuusto, jonka kokoukset ovat kaikille julkisia.

Virkamiehen esteellisyydestä säädetään hallintolaissa. Virkamies on esteellinen ensinnäkin silloin, jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen. Virkamies on esteellinen myös silloin, jos virkamies tai hänen läheisensä avustaa tai edustaa asianosaista tai sellaista henkilöä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa hyötyä tai haittaa. Myös esimerkiksi jäsenyys hallituksessa, hallintoneuvostossa tai muussa vastaavassa toimielimessä taikka viraston tai laitoksen johtokuntaan kuuluminen taikka palvelussuhde voi tehdä virkamiehen esteelliseksi. On kuitenkin huomattava, että hallintolaissa ei säädetä tyhjentävästi esteellisyysperusteista, vaan myös muu erityinen syy voi tehdä virkamiehestä esteellisen käsittelemään asiaa.

Kysymyksen esteellisyydestä ratkaisee yleensä virkamies itse. Monijäsenisen toimielimen jäsenen esteellisyydestä päättää kuitenkin kyseinen toimielin. Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään eikä hän saa osallistua asian käsittelyyn.

Esteellisyydestä säädetään myös muualla kuin hallintolaissa. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaressa säädetään tuomarin esteellisyydestä ja kuntalaissa on säännökset siitä, milloin kunnan luottamushenkilö on esteellinen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]