Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoitetaan ennakkoperinnöllä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperinnöllä tarkoitetaan perittävän eläessään perilliselle antamaa lahjoitusta tai lahjanluontoista etuutta. Ennakkoperinnön avulla voidaan turvata perittävän omaisuuden mahdollisimman oikeudenmukainen jako perillisten kesken. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi otetaan perintöä jaettaessa huomioon tietyt perittävän eläessään antamat lahjat ja ne vähennetään saajansa perintöosuudesta. Vähentäminen edellyttää kuitenkin sitä, että kanssaperilliset vaativat lahjojen huomioon ottamista perinnönjaossa.

Ennakkoperintö vaikuttaa perintöosan ja lakiosan suuruuteen. Perittävän reaaliseen jäämistöön kuuluu se omaisuus, joka kuolinpesässä on perittävän ja kuolinpesän velkojen maksamisen jälkeen. Sen jälkeen pesän jäämistöön lisätään perittävän eläessään antamat lahjat ja lahjanluontoiset etuudet.

Ennakkoperintö voi olla kokonaan tai osaksi vastikkeeton. Jos oikeustoimi on kokonaan vastikkeeton, kyse on puhtaasta lahjasta. Jos kuitenkin saaja on oikeustoimen johdosta antanut perittävälle jonkin vastikkeen, kuten rahasumman tai palveluksen, voi oikeustoimi olla lahjanluontoinen. Oikeustoimi on lahjanluontoinen silloin, kun annettu vastike on epäsuhteessa luovutetun omaisuuden arvoon nähden. Jos tällainen epäsuhta on olemassa, oikeustoimi on lahja. Ennakkoperinnönsaaja on kuitenkin ennakkoperintölaskelmassa oikeutettu vähentämään maksamansa vastikkeen, joten varsinaisena ennakkoperintönä pidetään ainoastaan vastikkeen ylittävää osaa lahjan arvosta.

Ennakkoperintönä pidetään perilliselle annettua lahjoitusta, jos muuta ei ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen ole otaksuttava tarkoitetun. Perittävä voi esimerkiksi lahjakirjassa määrätä, että lahjaa ei ole pidettävä ennakkoperintönä. Tällainen lahjakirjan määräys voidaan kuitenkin myöhemmin esimerkiksi testamentilla kumota. On myös syytä huomata, että jos perittävä on antanut eläessään lahjan sellaiselle henkilölle, joka ei ole hänen perillisensä, lahja ei voi tulla huomioiduksi ennakkoperintönä.

Ennakkoperintönä ei myöskään pidetä tavanomaista lahjaa, jonka arvo ei ole epäsuhteessa antajansa oloihin. Ennakkoperinnöiksi ei myöskään katsota lahjoja, jos rintaperillisiä on vain yksi tai jos kaikki rintaperilliset ovat saaneet yhtä suuret lahjat. Lahjoittaja voi lahjakirjassa määrätä, otetaanko lahja huomioon ennakkoperintönä vai ei. Myöskään lapsen elättämisestä sekä kasvattamisesta ja kouluttamisesta aiheutuneita kustannuksia ei huomioida ennakkoperintönä. Poikkeuksena on kuitenkin tilanne, jossa lapsen kouluttamiseen on pantu perheen olot huomioon ottaen erityisiä kustannuksia, jolloin lapsen perintöosasta voidaan tehdä kohtuullinen vähennys kustannuksien vuoksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]