Minilex - Lakipuhelin

Mitä ovat työsuhdekeksinnöt?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työntekijä voi työsuhteen aikana tai työsuhteen yhteydessä tehdä keksinnön, joka voidaan suojata patentilla. Tällaista keksintöä kutsutaan työsuhdekeksinnöksi. Työsuhdekeksintöjä voi keksiä esimerkiksi tuotekehittelijä kehitellessään teknologian alan yritykselle uusia innovaatioita. Työsuhdekeksintö, joka voidaan suojata patentilla, on oltava uusi ja erottava aiemmin tunnetusta. Lisäksi patentilla suojattavalta keksinnöltä edellytetään sitä, että keksintöä voidaan soveltaa teollisesti.

Työsuhdekeksintöön ei aina kuitenkaan voi saada patenttia, jos työnantaja on ottanut oikeuden, joka rajoittaa patentin saamista. Lähtökohtaisesti työntekijällä kuitenkin on oikeus saada patentti työsuhdekeksintöönsä, mutta työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa aikomuksestaan hakea keksinnölleen patenttia. 

Lähtökohtaisesti silloin, kun keksintö on syntynyt työntekijälle työssä annetun tehtävän tuloksena, työnantaja voi saada oikeuden keksintöön kokonaan tai osittain. Työnantaja voi saada patentoitavaan työsuhdekeksintöön oikeuksia, jos keksintö on teollisesti hyödynnettävissä ja hyväksikäyttö kuuluu työnantajan yrityksen toiminta-alaan. Mikäli työnantaja haluaa saada itselleen hänelle lain mukaan kuuluvan oikeuden  keksintöön, hänen tulee viimeistään neljän kuukauden kuluessa siitä, kun hän on saanut kirjallisen ilmoituksen keksinnöstä, kirjallisesti ilmoittaa työntekijälle, että hän ottaa itselleen tietyn oikeuden keksintöön. Lähtökohtaisesti työnantajan oikeuksien vahvuus riippuu siitä, kuinka läheisesti keksintö liittyy työnantajan toimialaan. Työnantajalle voi muodostua patenttiin kaikki oikeudet tai vain käyttöoikeus tai etuoikeus sopia keksinnön hyväksikäytöstä.

Jos työnantaja ottaa työsuhdekeksintöön oikeuksia, on työntekijälle maksettava tästä korvaus. Korvauksen suuruuteen vaikuttavat muun muassa oikeuksien laajuus, keksinnön arvo ja työsopimuksen ehdot. Korvauksen kohtuullistamista voidaan hakea Helsingin käräjäoikeudelta, jossa käsitellään muutkin työsuhdekeksintöjä koskevat riidat. Työsuhdekeksintöihin liittyvissä kysymyksissä voit olla rohkeasti yhteydessä juristeihimme.

 

Yhteenveto

 

  • Työsuhdekeksinnöiksi kutsutaan työntekijän työsuhteen aikana tai sen yhteydessä tehtyjä keksintöjä, jotka suojataan patentilla. 
  • Työsuhdekeksinnön on oltava uusia ja erottava aiemmasta, ja sitä pitää voida soveltaa teollisesti. 
  • Lähtökohtaisesti työntekijällä on oikeus saada patentti työsuhdekeksintöönsä, mutta patentin saaminen voi estyä, jos työnantajalla on rajoittavia oikeuksia. 
  • Työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa aikomuksestaan patentin hakemiselle. 
  • Jos keksintö on syntynyt työntekijälle työssä annetun tehtävän yhteydessä, työnantaja voi saada oikeudet keksintöön kokonaan tai otsittain. 
  • Työnantaja voi saada keksintöön oikeuksia, jos se on teollisesti hyödynnettävissä ja hyväksikäyttö kuuluu työnantajan yrityksen toiminta-alaan. 
  • Työnantajan oikeuksien vahvuus riippuu, siitä kuinka läheisesti se liittyy työnantajan toimialaan. 
  • Työnantajan patenttioikeudet voivat koskea kaikkia oikeuksia, vain käyttöoikeutta tai etuoikeutta keksinnön hyväksikäytölle. 
  • Työnantajan tulee viimeistään neljän kuukauden kuluessa keksinnöstä saadun kirjallisen ilmoituksen jälkeen ilmoittaa työntekijälle kirjallisesti ottavansa itselleen tietyn oikeuden keksintöön saadakseen hänelle lain mukaan kuuluvan oikeuden.
  • Työntekijä on oikeutettu korvaukseen, mikäli työnantaja ottaa työsuhdekeksintöön oikeuksia. 
  • Korvauksen suuruuteen vaikuttavat muun muassa oikeuksien laajuus, keksinnön arvo ja työsopimuksen ehdot.
  • Korvauksen kohtuullistamista voi hakea Helsingin käräjäoikeudesta. 

 

Summary in English

 

  • An invention made during or in connection with an employee's employment contract is called employment inventions which are protected by a patent.
  • The employment invention must be new and different from the previous ones, and it must be industrially applicable.
  • In principle, the employee has the right to obtain a patent for his employment invention, but obtaining a patent may be prevented if the employer has restrictive rights.
  • The employee has an obligation to notify his/her intention to apply for a patent.
  • If the invention was created in connection with a task given to the employee at work, the employer can obtain the rights to the invention in whole or in part.
  • The employer can obtain rights to the invention if it can be exploited industrially, and the exploitation falls within the scope of the employer's company and business. 
  • The strength of the employer's rights depends on how closely it is related to the employer's industry of business.
  • The employer's right for patent can apply to all patent rights, or only to the right of use or to the right of privilege to exploit the invention.
  • The employer must, no later than four months after receiving the written notice of the invention, inform the employee in writing that the employer is taking a certain right to the invention in order to obtain the right employer is entitled to by law.
  • The employee is entitled for compensation if the employer takes rights to the employment invention.
  • The amount of compensation is affected by, among other things, the extent of the rights, the value of the invention and the terms of the employment contract.
  • One can apply for rationalization of the compensation at the Helsinki District Court.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]