Minilex - Lakipuhelin

Mitä laki sanoo koiran vartioimatta jättämisestä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vartioiminen tarkoittaa sekä kyseisen eläimen suojelua, että muiden suojelua kyseiseltä eläimeltä. Mikäli kyseessä on ihmiselle vaarallinen eläin, säädetään rikoslaissa eläimen vartioimatta jättämisestä. Tämä soveltuu myös koiriin. Lain mukaan henkilölle voidaan tuomita sakkorangaistus, jos hän tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättää vartioimatta ihmisille mahdollisesti vaarallisen eläimen, josta hän on vastuussa. Koiranomistajalla on rikosoikeudellinen vastuu, jos omistajan tietämä vaarallinen koira, aiheuttaa vahinkoa muille ihmisille. Mikäli koira vain sattuu aiheuttamaan vahinkoa, on omistaja tällöin myös vastuussa vahingoista, mutta häntä ei voida välttämättä pitää rikosoikeudellisesti vastuussa.

Tuomioistuin voi myös määrätä vaarallisen eläimen lopetettavaksi, jos se on perusteltua. Määräystä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei määräyksen antanut tuomioistuin tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.

Lähtökohtaisesti koiran omistaja on vastuussa lemmikistään ja korvausvelvollinen sen aiheuttamista vahingoista koiran haltijana. Järjestyslain mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on pidettävä koira taajamassa kytkettynä, pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua sekä korjattava koiran jätökset taajama-alueella. Metsästyskoiria ei saa metsästyslain mukaan ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa pitää irti toisen alueella.

Vartiointia on myös eläimen suojeleminen ulkopuolisilta tekijöiltä, kuten vaaroilta ja luonnonilmiöiltä. Vaaroja voivat olla ulkona liikkuvat muut eläimet, kuten sudet. Luonnonilmiöitä ovat muun muassa auringonpaiste ja helle. Mikäli eläin on tahallaan jätetty tällaiseen tilanteeseen, joka aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä tai jopa kuoleman, syyllistyy eläinsuojelurikokseen. Muita eläimiä koskevia sääntöjä löytyy rikoslain ulkopuolelta, muun muassa eläinsuojelulaista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]