Minilex - Lakipuhelin

Mitä aggressiivisen menettelyn kielto tarkoittaa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aggressiivisen menettelyn kiellolla tarkoitetaan myyjälle asetettua kieltoa käyttää aggressiivisia kaupallisia menettelyitä markkinoinnissaan ja asiakassuhteissaan. Kiellolla pyritään suojelemaan kuluttajia myyjien sopimattomalta toiminnalta. Kielto käyttää aggressiivisia menettelyitä on kirjattu kuluttajansuojalakiin.

Aggressiivisena menettelynä pidetään häirintää, pakottamista ja muuta sellaista kuluttajan painostamista, joka on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman painostamista olisi tehnyt. Kun arvioidaan sitä, onko myyjän menettely ollut aggressiivista otetaan huomioon etenkin menettelyn ajoitus, paikka, luonne ja kesto, uhkaava tai halventava kielenkäyttö tai käyttäytyminen, kuluttajan vastoinkäymisten tai muiden sellaisten henkilöön liittyvien seikkojen hyväksikäyttö, jotka heikentävät kuluttajan arvostelukykyä, sopimukseen tai lakiin perustuvien kuluttajan oikeuksien käytön hankaloittaminen sekä uhkaus ryhtyä toimiin, jotka eivät ole lain mukaan sallittuja. Arviointi on tapauskohtaista.

Aggressiivisena menettelynä pidettävää häirintää voi olla esimerkiksi osoitteettoman mainospostin jakaminen sellaisille kuluttajille, jotka ovat kiinnittäneet postilaatikkoon ei mainoksia –tarran. Myös puhelinmyynti myöhään illalla tai aikaisin aamulla on ajateltu voivan täyttää häirinnän tunnusmerkit. Pakottamisen pidetään mm. sitä, että toinen pakotetaan toimimaan tietyllä tavalla uhkaamalla tätä väkivallalla. Pakottamisesta on toisin sanoen kyse silloin, kun kuluttaja ei voi tehdä päätöstä omansa vapaasta tahdostaan. Aggressiivisena menettelynä pidettävästä painostamisesta voi olla kyse esimerkiksi tilanteessa, jossa käytetään hyväksi kuluttajan sairautta tai vanhuuden heikkoutta ja uuvutetaan tämä tekemään sopimus. Painostamisena voidaan pitää myös sitä, että kuluttajaa uhataan perusteettomilla oikeustoimilla silloin, kun tämä ilmoittaa tavarassa olleesta virheestä.

Kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajansuojalain ja näin ollen aggressiivisen menettelyn kiellon noudattamista Suomessa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]