Minilex - Lakipuhelin

Miten teen puolison perinnöttömäksi?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mikäli vainaja oli kuollessaan naimisissa eikä tällä ollut rintaperillisiä, menee vainajan omaisuus eloonjääneelle puolisolle. Ennen perinnönjakoa suoritetaan omaisuuden ositus vainajan omaisuuden ja eloonjääneen puolison välillä. Mikäli puolisot syystä tai toisesta haluavat tehdä toisensa perinnöttömäksi, on siihen omat keinonsa. 

Vainaja voi määrätä omaisuudestaan testamentilla. Leskellä ei ole testamentin ohittavaa oikeutta vainajan omaisuuteen, kuten esimerkiksi rintaperillisellä on. Lesken asemaa kuitenkin suojataan oikeudella hallita jäämistöön kuuluvaa, yhteisenä kotina käytettyä asuntoa tai muuta vastaavaan leskelle sopivaan asuntoa, ellei leskellä itsellään ole omistuksessaan sopivaa vastaavan tasoista asuntoa. Mikäli puoliso halutaan jättää kokonaan ilman toisen puolison omaisuutta, on syytä tehdä avioehto. Avioehdolla voidaan sulkea puoliso yksi- tai molemminpuolisesti toisen hallussa olevaan, tulevaan tai tiettyyn omaisuuteen. Tämän lisäksi tulee tehdä testamentti, jossa määrätään omaisuuden menemisestä muulle kuin leskelle. 

On hyvä muistaa lesken vähimmäissuoja. Laki takaa leskelle oikeuden yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon ja tavanomaiseen asuntoirtaimistoon. Lesken vähimmäisuojasta on useita oikeustapauksia. Mikäli puoliso halutaan tehdä perinnöttömäksi kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen oikean lopputuloksen varmistamiseksi. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]