Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoitetaan laillisella esteellä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Laillinen este voi olla joko sairaus, yleinen liikenteen keskeytyminen tai muu hyväksyttävänä pidettävä syy. Lailliseksi esteeksi luetaan myös asianosaisen käyttämän oikeudenkäyntiasiamiehen laillinen este silloin, kun toista asiamiestä ei ole ollut mahdollista saada ajoissa hänen tilalleen.

Laillinen este on kyseessä ensinnäkin silloin, kun henkilö on estynyt jonkin sairauden tai yleisestä liikenteen keskeytymisestä johtuen noudattamaan hänelle annettua kehotusta saapua tuomioistuimeen, antamaan kirjallinen vastaus tai suorittamaan muunlaista oikeudenkäynnissä hänelle kuuluvaa tehtävää. Oikeuskäytännössä on katsottu, että sairauden tulee estää asianosaisen tuomioistuimeen saapuminen sekä olla niin vaikealuontoinen, että tuomioistuimeen saapuminen ei ole mahdollista ilman, että henkilön terveydentila vaarantuu. Laillisena esteenä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että henkilö on sairaalahoidossa. Aivan kaikkien sairauksien kohdalla laillinen este ei kuitenkaan tule kyseeseen.

Tuomioistuimen tulee tutkia, onko kyseessä laillinen este, jos sille on ilmoitettu tai tietoon on tullut muuta kautta jokin muunlainen este kuin sairaus tai yleinen liikenteen keskeytyminen. Laillinen este on lisäksi kyseessä silloin, kun asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiestä on kohdannut laillinen este ja toisen asiamiehen saaminen ajoissa ei ole onnistunut, eikä asianosainen ole tämän vuoksi kyennyt noudattamaan saamaansa kehotusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]