Minilex - Lakipuhelin

Mitä ovat puitesopimus ja reaalisopimus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sopimusosapuolet voivat ennalta laatia puitesopimuksen, joka tulee sovellettavaksi aina, kun siinä määritellyt tunnusmerkit täyttyvät. Puitesopimuksella tarkoitetaan siis sopimusta, jonka ehtoja sopimuksen osapuolet ovat sitoutuneet noudattamaan myöhemmissä sopimuksissaan. Tällöin ei siis tarvitse erikseen sopia puitesopimuksen sovellettavuudesta, vaan puitesopimuksen ehdot koskevat automaattisesti yksittäisiä sopimuksia. Jos puitesopimusta ei kuitenkaan haluta liittää sopimukseen, tulee tästä nimenomaisesti sopia. Puitesopimusta käytetään varsin laajasti, sillä se helpottaa sopimuskäytäntöjä ja säästää resursseja, kun pitkäaikaisessa yhteistyössä olevat osapuolet välttyvät jatkuvalta sopimiselta. On hyvä huomata, että puitesopimus ei sinänsä velvoita yksittäisen sopimuksen solmimiseen, vaikka se onkin olemassa myöhempiä sopimuksia varten. 

Reaalisopimus merkitsee puolestaan sopimusta, jonka oikeusvaikutusten syntyminen edellyttää tosiasiallista suoritusta. Tämä suoritus voi olla esimerkiksi esineen luovuttaminen sopimusosapuolelle. Tavanomainen tarjous - vastaus -periaate ei siis saa aikaan reaalisopimusta. Käytännön elämässä reaalisopimuksella ei juuri ole sovellutuksia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]