Minilex - Lakipuhelin

Mitä ovat erityistuomioistuimet?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleisten hallintotuomioistuinten lisäksi hallintolainkäytön alalla on myös erityistuomioistuimia. Erityistuomioistuimia ovat markkinaoikeus, työtuomioistuin sekä vakuutusoikeus. 

Markkinaoikeus käsittelee muun muassa kilpailunrajoitusasioita, julkisia hankintoja koskevia asioita sekä esimerkiksi kuluttaja-asiamiehen ja elinkeinonharjoittajan välisiä kiistoja siitä, onko tuotetta tai palvelua markkinoitu sopimattomalla tavalla.

Vakuutusoikeus on toinen hallintolainkäytön alan erityistuomioistuin. Se on toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin, joka käsittelee eräitä sosiaalivakuutusasioita, kuten tapaturmavakuutus- sekä työ-, virka- ja kansaneläkeasioita.Samoin henkilön oikeus työttömyysetuuteen, palkkaturvaan, asumistukeen sekä opintotukeen kuuluu vakuutusoikeuden toimivaltaan.

Työtuomioistuin toimii puolestaan erityistuomioistuimena työ- ja virkaehtosopimuksia koskevissa riita-asioissa sekä käsittelee myös sille lain nojalla kuuluvat valitusasiat. Sekä markkinaoikeudesta, työtuomioistuimesta että vakuutusoikeudesta on säädetty oma lakinsa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]