Minilex - Lakipuhelin

Milloin virkamiestä ei saa irtisanoa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Virkamiestä ei saa irtisanoa virkamiehestä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole erityisen painava. Laissa on kerrottu perusteet, joiden nojalla virkamiestä ei saa missään tapauksessa irtisanoa. Myös tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuvalle irtisanomiselle on laissa määritelty tiettyjä reunaehtoja.

Irtisanominen terveydentilan perusteella

Irtisanominen ei saa tapahtua vian, sairauden taikka vamman johdosta. Vika, vamma tai sairaus voi olla peruste virkamiehen irtisanomiselle, jos sen johdosta työkyky on heikentynyt sekä olennaisesti että pysyvästi. Tällöin virkamiehellä pitää olla oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Olennainen ja pysyvä työkyvyn heikkeneminen on arvioitava tapauskohtaisesti.

Irtisanominen raskauden tai perhevapaiden perusteella

Myöskään raskaus taikka perhevapaat eivät ole irtisanomisperusteita. Mikäli viranomainen irtisanoo raskaana olevan virkamiehen, katsotaan irtisanomisen johtuvan raskaudesta, jos viranomainen ei muuta perustetta näytä. Viranomainen ei siis saa irtisanoa virkamiestä erityisäitiysloman, äitiysloman, isyysloman tai vanhempainloman tai hoitovapaan aikana. Viranomainen ei myöskään saatuaan tietää virkamiehen olevan raskaana tai käyttävän edellä mainittua oikeuttaan, saa irtisanoa palvelussuhdetta päättymään sanotun loman tai hoitovapaan alkaessa tai aikana.

Irtisanominen työtaistelun perusteella

Virkamiehen osallistumista virkamiesyhdistyksen päätöksen perusteella yhdistyksen toimeenpanemaan työtaisteluun ei voida pitää irtisanomisperusteena. Virkamieslain säännös on sisällöltään vastaava kuin työsopimuslain työtaisteluja koskeva säännös. Työtaistelun tulee siis olla yhdistyksen päättämä ja sen toimeenpanema. Työtaistelun laillisuudella ei ole irtisanomisen kannalta merkitystä. Säännöksen tarkoituksena on turvata virkamiehen ja työntekijän oikeus osallistua työtaistelutoimenpiteisiin pelkäämättä kostotoimenpiteitä työnantajan taholta, ja näin mahdollistaa työntekijä- ja virkamiesyhdistysten toiminta.

Irtisanominen mielipiteen perusteella

Virkamiestä ei saa irtisanoa myöskään hänen poliittisten, uskonnollisten taikka muidenkaan mielipiteidensä johdosta. Irtisanomisperuste ei ole myöskään virkamiehen osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan taikka yhdistystoimintaan.

Irtisanominen tuotannollisten tai taloudellisten syiden perusteella

Virkamieslaissa on täsmennetty tietyin esimerkein tilanteet joissa tuotannollista tai taloudellista perustetta irtisanomiseen ei ole. Tällaisesta tilanteesta on kyse ainakin jos irtisanomista on edeltänyt tai seurannut uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin eikä viraston toimintaedellytyksissä ole vastaavana aikana tapahtunut muutoksia; irtisanomisen syyksi ilmoitetut tehtävien uudelleenjärjestelyt eivät tosiasiallisesti vähennä virastossa tarjolla olevia tehtäviä tai muuta tehtävien laatua; irtisanomisen syyksi on ilmoitettu kone- tai laitehankinnat, mutta virkamies olisi ammattitaitoonsa nähden voitu tai voitaisiin viraston toimesta kouluttaa näiden koneiden ja laitteiden käyttöön tai irtisanomisen syyksi on ilmoitettu henkilöstön vähentämisestä aiheutuva kustannussäästö, mutta tämä säästö on niin vähäinen, että sitä ei voida pitää viraston ja virkamiehen olosuhteet huomioon ottaen irtisanomisen todellisena syynä.

Erityisiä rajoituksia

Luottamusmiehenä tai työsuojeluvaltuutettuna toimivaa virkamiestä ei saa irtisanoa tai siirtää alemmin palkattuihin tehtäviin ilman hänen suostumustaan. Jos useita virkamiehiä irtisanotaan on toimenpide pyrittävä kohdistamaan viimeiseksi luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]