Minilex - Lakipuhelin

Mikä on yleistestamentti?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleistestamentissa testamentin tekijä määrää koko omaisuutensa tai määrätyn murto-osan siitä tietylle henkilölle. Yleistestamentilla testamentin tekijä määrää siis jäämistöstään yleisluontoisesti tai kokonaisuutena ilman, että testamentti koskisi jotain tiettyä omaisuutta. Erityistestamentilla eli legaatilla taas testamentin tekijä määrää tiettyjä esineitä (joko irtaimia esineitä tai kiinteistöjä) taikka tietyn rahasumman testamentin saajalle.

Vaikka testamentit voidaankin jakaa yleis- ja erityistestamentteihin, voi testamentin tekijä kuitenkin antaa yhdellä ja samalla testamenttiasiakirjalla esimerkiksi yhdelle legaatin ja toiselle lopun omaisuuden yleistestamentilla. Eli yhdessä testamenttiasiakirjassa voi siis olla erilaisia testamenttitahdonilmaisuja, joista osa voi olla yleis- ja osa erityistestamentteja.

Jako yleis- ja erityistestamentteihin on tehty jo perintökaaressa sillä perusteella, millainen testamentin saajan asema on. Yleistestamentti tuottaa testamentin saajalle samankaltaisen aseman kuin perillisellä on. Testamentin saaja on myös kuolinpesän osakas ja hän osallistuu muiden kuolinpesän osakkaiden (esimerkiksi lesken ja rintaperillisten) kanssa kuolinpesää koskevaan päätöksentekoon. Erityistestamentin saaja taas ei ole kuolinpesän osakas eikä hän myöskään osallistu kuolinpesän hallintoon. Erityistestamentin saaja saa testamentissa määritellyn esineen tai rahasumman ja se annetaan hänelle pesän päältä eli ennen perinnön jakoa.

Eli yleistestamentilla perittävä määrää koko omaisuudestaan jonkun henkilön tai henkilöiden hyväksi. Yleistestamentti koskee koko testamenttaajan omaisuutta tai osaa siitä, eikä mitään tiettyä esinettä tai rahasummaa. Yleistestamentilla pystyy siis melko laajasti määräämään omaisuudestaan, mutta on kuitenkin huomattava, että yleistestamentilla ei saa loukata perillisten lakiosaa. Jos yleistestamentti kuitenkin loukkaa perillisen lakiosaa, testamentti on siltä osin tehoton.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]