Minilex - Lakipuhelin

Mikä on terveydensuojelurikkomus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta terveydensuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti jättää säädetyn ilmoituksen tekemättä tai rikkoo viranomaisen antamaa kieltoa tai yleistä tai yksittäistapausta koskevaa määräystä tai jättää noudattamatta yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi annettua säännöstä tai yleistä tai yksittäistapausta koskevaa määräystä, syyllistyy terveydensuojelurikkomukseen.

Ilmoituksen tekemättä jättämisellä tarkoitetaan niitä tilanteita, joissa toiminnalta ei terveydensuojelulain mukaan edellytetä erityistä lupaa, vaan viranomaiselle hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista tehty kirjallinen ilmoitus riittää. Tällaista ilmoitusta vaaditaan esimerkiksi julkisen huvi-, kokoontumis- tai majoitushuoneiston perustamiseen tai käyttöönottoon sekä yleiseen käyttöön tarkoitetun saunan, uimahallin, uimarannan tai uimalan tai kylpylän perustamiseen tai käyttöönottoon.

Lisäksi myös muissa kuin toiminnan aloittamiseen liittyvissä tilanteissa on asetettu toiminnanharjoittajille ilmoitusvelvollisuuksia. Toiminnanharjoittajan on esimerkiksi välittömästi ilmoitettava käsittelemänsä elintarvikkeen aiheuttamasta ruokamyrkytyksestä kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Viranomaisen antaman kiellon tai yksittäistapausta koskevan määräyksen rikkomisella taas tarkoitetaan esimerkiksi kunnan terveydensuojeluviranomaisen antamia kieltoja tai määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveyshaitan poistamiseksi tai sen syntymisen ehkäisemiseksi. Yleisiä määräyksiä voivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön antamat määräykset talousveden laatuvaatimuksista.

Terveydensuojelurikkomukselta edellytetään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Terveydensuojelurikkomussäännös on lisäksi toissijainen eli sitä sovelletaan vain, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Rangaistuksena terveydensuojelurikkomuksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]