Minilex - Lakipuhelin

Mikä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on valtiollinen asiantuntijalaitos, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa. Sen päämääriä ovat väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, terveys- ja sosiaalipalveluiden kehittäminen sekä sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen. THL:n monipuoliseen asiantuntemusalueeseen kuuluvat esimerkiksi elintapoja, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, kansanterveyttä, päihteitä, mielenterveyttä, ympäristöterveyttä ja tarttuvien tautien torjuntaa koskevat asiat.

THL syntyi vuona 2009, kun sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (STAKES) ja Kansanterveyslaitos (KTL) yhdistyivät. Sillä on yli 1 000 työntekijää ja toimipaikkoja viidellä eri paikkakunnalla: Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Laitosta johtaa pääjohtaja.

THL tuottaa ja jakaa tutkimuksiin ja tilastoihin pohjautuvaa tietoa viranomaisille, järjestöille, tiedeyhteisölle ja suurelle yleisölle. Se muun muassa julkaisee kirjoja ja artikkeleita sekä jakaa apurahoja. THL:lla on lukuisia erilaisia tutkimushankkeita ja se osallistuu hallituksen kärkihankkeisiin. Lisäksi se osallistuu myös asiantuntemusaluettaan koskevan lainsäädännön valmisteluun ja lakiuudistusten toteutuksiin – esimerkkinä sote-uudistus.

THL:n toimintaa säännellään laissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Laissa säädetään THL:lle useita tehtäviä. Sen tulee ensinnäkin tutkia ja seurata väestön hyvinvointia ja terveyttä, niihin liittyviä ongelmia, ongelmien yleisyyttä ja ehkäisymahdollisuuksia. Lisäksi laitoksen täytyy seurata, arvioida ja ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Sen pitää harjoittaa alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä tehdä aloitteita ja esityksiä. THL myös toimii lain mukaan alansa tilastoviranomaisena.

THL:lla on myös erityisiä oikeuspsykiatrisia tehtäviä. Oikeuspsykiatriseen tutkimukseen ryhdytään, jos rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin määrää rikoksesta syytetyn mielentilan tutkittavaksi. Tällöin THL:n oikeuspsykiatristen asioiden lautakunta suorittaa tutkimuksen ja antaa tuomioistuimelle lausunnon syytetyn syyntakeisuudesta. Jos syytetty oli syyntakeeton, lautakunta voi määrätä hänet psykiatriseen sairaalaan tai muuhun erityishuoltoon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]