Minilex - Lakipuhelin

Mikä on sopimuslisenssijärjestelmä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sopimuslisenssillä tarkoitetaan tekijänoikeuksissa laajennettua kollektiivista lupaa tai oikeudellista järjestelyä, jonka perusteella teoksia saadaan tietyllä tavalla luvan nojalla hyväksi käyttää esimerkiksi opetustarkoituksiin, ja josta on suoritettava tekijälle korvaus. Esimerkiksi kouluilla on kopiointioikeus opetuksen tarpeisiin sopimuslisenssin nojalla. Ilman sopimuslisenssiä yksittäinen koulu joutuisi kysymään aina halutessaan valokopioida teoksia opetuskäyttöön erillisen luvan kunkin erillisen tekijänoikeudenhaltijalta. Sopimuslisenssisäännös helpottaa ja yksinkertaistaa tätä prosessia antamalla yleisluvan siihen. Korvaukset tekijöille kerää tällä hetkellä Kopiosto ry eli se antaa käyttöluvat teoksen lailliseen käyttöön. Kopiosto toisin sanoen neuvottelee ja solmii sopimuksen teosten tekijöiden kanssa. Sopimuslisenssin nojalla luvan saanut voi luvan mukaisin ehdoin käyttää sellaistakin saman alan teosta, jonka tekijää järjestö ei edusta. Jos järjestön antamat määräykset eivät tuota järjestön edustamille tekijöille oikeutta henkilökohtaiseen korvaukseen, tekijällä, jota järjestö ei edusta, on kuitenkin oikeus vaatia kyseiseltä järjestöltä henkilökohtainen korvaus. Sopimuslisenssin alaisia tilanteita ovat esimerkiksi teoksesta valokopioiden ottaminen opetuskäyttöön, yrityksen sisäinen tiedotuskäyttö, postikorttien valmistamien ja arkistoitujen tv-ohjelmien uudelleen lähettäminen. Tekijän moraaliset oikeudet on aina otettava huomioon teoskappaleita valmistettaessa, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tekijän nimi on mainittavan hyvän tavan mukaisesti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]