Minilex - Lakipuhelin

Mikä on selvitysyhteisö arvopaperikaupassa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Selvitysyhteisöllä tarkoitetaan arvopaperimarkkinalainsäädännössä osakeyhtiötä, joka ammattimaisesti ja sille vahvistettujen menettelysääntöjen pohjalta harjoittaa selvitystoimintaa sellaisten yhteisöjen lukuun, joille on myönnetty oikeus antaa arvopaperikauppoja selvitysyhteisön selvitettäväksi. Näitä yhteisöjä kutsutaan tällöin selvitysosapuoliksi. Selvitysyhteisön on lain mukaan myönnettävä selvitysosapuolen oikeudet Suomen valtiolle, Suomen Pankille, arvopaperipörssille, optioyhteisölle sekä tietyille arvopaperinvälittäjille. Lisätietoja selvitysosapuolista saat artikkelista ” Kuka on arvopaperikaupassa selvitysosapuoli?”.

Selvitysyhteisö tarvitsee toimintaansa valtuutetun viranomaisen luvan. Suomessa luvan myöntää Valtiovarainministeriö. Kyseisen luvan se voi myöntää myös ulkomaiselle selvitysyhteisölle, jonka kotipaikka on toisessa ETA-valtiossa. Jotta yhteisö voi saada toimiluvan, tulee sen muun ohella olla taloudellisesti vakaavarainen. Lisäksi on olemassavaatimus myös esimerkiksi siitä, että sen merkittävien omistajien on oltava luotettavia. Finanssivalvonta voi tarpeen vaatiessa antaa tarkempia määräyksiä näihin lain vaatimuksiin, jotta selvitysyhteisön luotettavuus voidaan ylläpitää. Lisäksi, näillä ylimääräisillä pyritään ennakoiman ja välttämään eturistiriitoja.

Selvitysyhteisö on velvoitettu laatimaan sen toimintaa koskevat säännöt. Yhteisön on myös julkaistava säännöt niin, että ne ovat yleisesti saatavilla. Valtiovarainministeriö on puolestaan vastuussa sääntöjen vahvistamisesta. Jos yhteisön säännöt ovat lain säännösten mukaiset sekä toiminnan luotettavuutta ylläpitäviä, on ministeriön vahvistettava säännöt. 

Selvitystoiminta taas on julkisessa kaupankäynnissä tehdystä arvopaperikaupasta johtuvien velvoitteiden määrittämistä ja toteuttamista kaupan osapuolten eli selvitysosapuolten lukuun. Selvitystoimintana pidetään myös muussa julkisessa kaupankäynnissä syntyvien velvoitteiden määrittämistä ja toteuttamista, mikäli nuo kaupan tai luovutuksen kohteena olleet arvopaperit on liitetty Suomen arvo-osuusjärjestelmään.

Esimerkiksi arvopaperipörssi, kuten Helsingin Pörssi, saa julkisen kaupankäynnin järjestämisen lisäksi myös toimia selvitysosapuolena ja harjoittaa selvitysyhteisön toimintaa. Suomessa arvopapereihin liittyvää selvitystoimintaa hoitaa kuitenkin lähinnä Euroclear Finland Oy (ent. Arvopaperikeskus eli APK).

Käytännössä selvitystoiminnassa on kyse siis niistä järjestelyistä, joilla arvopaperikauppa saatetaan päätökseen. Näihin järjestelyihin kuuluvat kaupankäynnin aiheuttamien nettovastuiden laskeminen, kaupankäynnin kohteena olleiden arvopaperien siirtäminen myyjältä ostajalle sekä tietenkin maksun suorittaminen ostajalta myyjälle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]