Minilex - Lakipuhelin

Mikä on perustevalitus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perustevalitus liittyy julkisiin maksuihin ja veroihin ja se voidaankin määritellä yleiseksi vero-oikeudelliseksi muutoksenhakukeinoksi. Se, joka katsoo, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti, saa tehdä perustevalituksen.

Perustevalitusta ei ole sidottu täytäntöönpanoon, vaikkakin useimmiten siihen joudutaan turvautumaan ulosoton johdosta. Perustevalitus on siis oikeussuojakeino kaikissa niissä tapauksissa, joissa julkisen saatavan perusteena ei ole tuomioistuimen ratkaisu. Vaikka perustevalituksen käyttäminen tuleekin käytännössä ajankohtaiseksi nimenomaan ulosottovaiheessa, perustevalitus ei siis ole täytäntöönpanoon sidottu oikeussuojakeino vaan lähtökohtaisesti yleinen vero-oikeudellinen muutoksenhakukeino. Sen merkitys on tosin vähentynyt, säännönmukaisten valitusaikojen pidentymisen vuoksi. Jos esimerkiksi tulo- tai varallisuusvero on määrätty jälkiverotuksella, on kuitenkin normaali muutoksenhakuaika saattanut kulua umpeen. Tällöin voi tulla kyseeseen perustevalitus. Eräitä verolajeja koskevissa säännöksissä perustevalitus kielletään kokonaan.

Perustevalitus on muutoksenhakukeino myös julkisten maksujen sekä muiden julkisten saatavien osalta. Tällaiset julkiset saatavat pannaan maksuun yleensä ilman nimenomaista hallintopäätöstä. Perustevalituksella voidaan saattaa muutoksenhaun kohteeksi sekä saatavan peruste että määrä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]