Minilex - Lakipuhelin

Mikä on ETA-tilisiirto?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

ETA-tilisiirrossa on kyse tilisiirrosta, joka tapahtuu Suomessa ja toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sijaitsevien asiakkaiden tilien välillä. Se on luottolaitoksen tai muun laitoksen toteutettavaksi annettu tilisiirto, jossa toimeksiantajana ei ole toinen luottolaitos, muu maksunvälittäjä eikä rahoituslaitos. ETA-maita ovat EU-maiden lisäksi Islanti, Liechtenstein ja Norja. Tilisiirtoja, jotka tapahtuvat puhtaasti suomalaisten asiakkaiden tilien välillä, sanotaan puolestaan kotimaan tilisiirroiksi ja tilisiirtoja, jotka tapahtuvat Suomen ja Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion välillä, kolmannen valtion tilisiirroiksi.

Kun on kyse rajojen yli tapahtuvasta maksuliikenteestä kuten ETA-tilisiirrosta, pyritään maksun saajan pankkiyhteys ilmaisemaan yhdenmukaisella tavalla ja täten tuleekin käyttää kansainvälistä tilinumeroa (IBAN, International Bank Account Number). ETA-tilisiirtojen varalta asiakas saakin pankiltaan oman, kansainväliseen käyttöön tarkoitetun IBAN-koodinsa, joka siis korvaa laskutuksessa tilinumeron. Hän saa myös oman tilipankkinsa yksilöivän ISO BIC-koodin, josta käytetään myös nimitystä SWIFT-koodi.

Luottolaitosten, kuten pankkien, on pidettävä asiakkaidensa saatavilla helposti ymmärrettävät tiedot ETA-tilisiirtoihin sovellettavista ehdoista. Näiden tietojen minimisisältö säädetään tarkemmin laissa. Maksumääräyksen antaneen asiakkaan pankin on maksettava tilisiirron varat saajan pankin tilille sovitussa määräajassa. Mikäli määräajasta ei ole sovittu, on varat maksettava viimeistään maksumääräyksen hyväksymispäivää seuraavana viidentenä pankkipäivänä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]