Minilex - Lakipuhelin

Mikä on rakentamisvaiheen vakuus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perustajaosakkaan tulee huolehtia siitä, että rakentamista koskevan sopimuksen ja asunto-osakkeiden kauppaa koskevien sopimusten täyttämisestä asetetaan vakuus osakkeenostajien ja osakeyhtiön hyväksi. Vakuudella siis turvataan ja suojataan ostajan asemaa ja sen on oltava voimassa myös yhtiön taloussuunnitelman mukaisen taloudellisen aseman turvaamiseksi. Kyseisen vakuuden tulee olla joko pankkitalletus, pankkitakaus tai tarkoitukseen soveltuva vakuutus. Siten esimerkiksi yksityishenkilön antama velkakirja ei ole sopiva vakuudeksi. Vakuuden on oltava olemassa jo rakentamisvaiheen alkaessa, sillä se tulee asettaa, ennen kuin asunto-osakkeita ryhdytään tarjoamaan kuluttajien ostettaviksi. Asunto-osakkeiden ostettavaksi tarjoamisen alkaessa vakuuden tulee olla määrältään vähintään viisi prosenttia taloussuunnitelmaan merkityistä rakennuskustannuksista. Sen jälkeen, kun osakkeita on jo myyty, rakentamisvaiheen vakuuden on koko ajan vastattava vähintään kymmentä prosenttia myytyjen osakkeiden kauppahintojen yhteismäärästä. Rakentamisvaiheen vakuus on voimassa kunnes se vapautetaan. Vakuus voi päättyä kuitenkin aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä hetkestä, kun rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt rakennuksen käyttöönotettavaksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että monirakennuksisessa yhtiössä, jossa rakennusten käyttöönotto tapahtuu eri aikaan, myös vakuuden vapauttamiseen liittyvä kolmen kuukauden aikaraja kuluu kunkin rakennuksen kohdalta yksilöllisesti.

Yhteenveto

  • Perustajaosakkaan tulee huolehtia siitä, että rakentamista koskevan sopimuksen ja asunto-osakkeiden kauppaa koskevien sopimusten täyttämisestä asetetaan vakuus osakkeenostajien ja osakeyhtiön hyväksi.
  • Vakuuden tulee olla joko pankkitakaus, pankkitalletus tai tarkoitukseen soveltuva vakuutus.Vakuuden on oltava olemassa jo rakentamisvaiheen alkaessa, sillä se tulee asettaa, ennen kuin asunto-osakkeita ryhdytään tarjoamaan kuluttajien ostettaviksi.
  • Asunto-osakkeiden ostettavaksi tarjoamisen alkaessa vakuuden tulee olla vähintään viisi prosenttia taloussuunnitelmaan merkityistä rakennuskustannuksista. Sen jälkeen, kun osakkeita on jo myyty, rakentamisvaiheen vakuuden on koko ajan vastattava vähintään kymmentä prosenttia myytyjen osakkeiden kauppahintojen yhteismäärästä.
  • Rakentamisvaiheen vakuus on voimassa kunnes se vapautetaan. Vakuus voi päättyä kuitenkin aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä hetkestä, kun rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt rakennuksen käyttöönotettavaksi. 

Summary in English

  • The founding partner shall ensure that a security is lodged for the benefit of the shareholders and the limited liability company in order to fulfil the construction agreement and the contracts concerning the sale of housing shares.
  • The security must be either a bank guarantee, a bank deposit or a suitable insurance. The security must already be in place at the start of the construction phase, as it must be set before housing shares are offered for purchase by consumers.
  • When housing shares are offered for purchase, the security must be at least five per cent of the construction costs recorded in the financial plan. After the shares have already been sold, the collateral for the construction phase must at all times correspond to at least 10% of the total trading price of the shares sold.
  • The guarantee for the construction phase is valid until it is released. However, the security may expire no earlier than three months after the building has been approved for commissioning by the building supervision authority.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Mitä varten vakuus on ensisijaisesti voimassa?

Ensisijaisesti vakuus on voimassa sellaisen vahingon korvaamiseksi, joka on aiheutunut yhtiön kunnossapitovelvollisuuteen kuuluvissa rakennuksen osissa tai rakentamista koskevan sopimuksen täyttämättä jäämisestä. 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]