Minilex - Lakipuhelin

Mikä on kuulutuslainhuuto?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lainhuudon hakijan on kirjallisessa hakemuksessa esitettävä selvitys saannostaan ja sen laillisuudesta. Mikäli hakija ei pysty osoittamaan luotettavaa selvitystä kiinteistön omistuksesta, lainhuutohakemus tulee yleensä hylätyksi. Kuulutuslainhuuto antaa kuitenkin mahdollisuuden lainhuudon saamiselle tilanteissa, joissa asianmukaisia saantokirjoja ei ole näytettävissä. Kuulutuslainhuuto voidaan myöntää kiinteistösaannolle tai määräalan saannolle, koska lainhuudatuksessakaan ei tehdä eroa näiden kahden välille. Tämä on käytännössä mahdollista kahdessa tilanteessa.

Mikäli hakijalla ei ole saantokirjaa tai muuta jäljennöstä, voi hän kuitenkin saada lainhuudolle kuulutuksen, jos hän tavalla tai toisella saattaa todennäköiseksi, että saanto on laillinen. Tällainen tilanne on mahdollinen esimerkiksi silloin, jos alkuperäinen saantokirja on hävinnyt tai tuhoutunut. Siten saannon laillisuus on mahdollista osoittaa muiden asiakirjojen perusteella.

Toisessa tilanteessa kuulutus lainhuudolle voidaan saada, jos hakija näyttää, että hän tai hänen edeltäjänsä ovat hallinneet kiinteistöä omistajan tavoin viimeiset kymmenen vuotta. Lisäksi tässä tapauksessa ei saa olla syytä olettaa, että jollakin toisella olisi parempi oikeus kiinteistöön.

Lainhuudon hakija siis esittää selvityksen seikoista, joilla hän hakee kuulutusta. Mikäli kirjaamisviranomainen hyväksyy kuulutushakemuksen, jätetään lainhuuto lepäämään. Kirjaamisviranomainen kuuluttamalla kutsuu sitä, joka katsoo itsellään olevan paremman oikeuden kiinteistöön. Kuulutus julkaistaan virallisessa lehdessä ja annetaan lisäksi tiedoksi kaikille niille, joiden oikeutta lainhuuto voi koskea.

Edellä mainitun henkilön tulee kuuden kuukauden kuluessa esittää vaatimuksensa paremmasta oikeudesta kiinteistöön. Mikäli määräajan kuluessa ei vaatimusta ole esitetty tai kannetta nostettu, voidaan hakijalle lopulta myöntää lainhuuto.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]