Minilex - Lakipuhelin

Metsästys valtion mailla

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleisin tunnettu metsästyslupa on valtion maille myönnetty lupa. Metsästyslupa valtion maille on maksullinen ja kirjallinen. Metsästysluvassa on oltava yksilöitynä metsästettävät riistaeläimet, alue ja metsästysaika. Luvan saaja on myös velvollinen pyydettäessä ilmoittamaan saamansa saaliin määrän.

Metsästys valtion mailla tapahtuu lähtökohtaisesti samoin perustein kuin muuallakin. Riistanhoidosta ja metsästysoikeuden käyttämisestä päättää se viranomainen, jonka hallinnassa alue on. Metsästyksen kannalta merkityksellisiä valtion maita on hallinnassaan Metsähallituksella, valtion rautateillä ja tielaitoksella. Valtion mailla saa metsästää kirjallisen metsästysluvan nojalla, joka oikeuttaa pyytämään luvassa erikseen mainittavia riistaeläimiä ja pienriistaa tietyn määrän. Metsähallitus myy kaikki metsästysluvat valtion omistamille alueille.

Hirvieläinten metsästyksen alueluvat sekä pienriistan kausiluvat voidaan myöntää vain Metsähallitukselle jätetyn kirjallisen hakemuksen perusteella.

Valtion metsästysalueita voidaan myös vuokrata. Näitä alueita voidaan vuokrata sellaiselle metsästysyhdistykselle, jonka perustellusti voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan sopimuksen sisältämistä velvoitteista ja metsästyksen tarkoituksen mukaisesta järjestämisestä. Yhdistyksellä, jonka jäsenistöllä ei ilman tätä aluetta olisi kohtuullisia metsästysmahdollisuuksia, on etusija alueeseen. Myös yksityiselle henkilölle voidaan vuokrata metsästysalue, jos alue on vähämerkityksisempi ja sen vuokraaminen on tarkoituksenmukaista metsästysolojen järjestämiseksi.

Henkilöllä, jolla on kotikunta Lapin tai Kainuun maakuntaan kuuluvassa kunnassa tai Kuusamon, Pudasjärven tai Taivalkosken kunnassa, on oikeus metsästää kotikunnassaan olevilla valtion mailla. Yleisten teiden eli maanteiden alueet kuuluvat valtiolle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]