Minilex - Lakipuhelin

Mallioikeuden luvaton käyttö on korvattava

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mallia oikeudettomasti käyttäneen on maksettava mallioikeuden haltijalle korvausta mallin käytöstä. Joka tahallisesti tai tuottamuksesta loukkaa mallioikeutta, on velvollinen suorittamaan kohtuullisen korvauksen mallin käyttämisestä sekä korvauksen muusta vahingosta, jonka loukkaus on aiheuttanut. Milloin mallioikeuden loukkaus ei ole tahallinen tai tuottamuksellinen, loukkaaja on velvollinen suorittamaan vain korvausta mallin käyttämisestä siinä määrin kuin se katsotaan kohtuulliseksi. Korvausta ei kuitenkaan voida vaatia, jos mallin rekisteröinti kumotaan. Kyseessä ei ole vahingonkorvaus, vaan mallin käytöstä suoritettava hyvitys, joka peritään yleensä myös luvallisesta ja sovitusta käytöstä. Vahingonkorvaus tulee tämän mallin käyttämisestä johtuvan korvauksen lisäksi tilanteessa, jossa loukkaaja on tahallisesti tai tuottamuksesta loukannut mallioikeutta. Mallin käyttämisestä johtuvan korvauksen määrääminen ei siten riipu siitä, syntyikö luvattomasta mallin käytöstä vahinkoa vai ei. Korvaus mallioikeuden käytöstä on kohtuullinen, eikä sillä pyritä rankaisemaan tekijää tai korvaamaan syntyneitä vahinkoja, keinot näihin ovat erikseen. Se, kenen mallioikeutta on loukattu, on pantava vireille korvauskanne viiden vuoden kuluessa vahingon syntymisestä. Jos määräaikaa ei noudateta, oikeus korvaukseen pääsääntöisesti menetetään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]