Minilex - Lakipuhelin

Lääkärintodistuksen merkitys edunvalvonnan aloittamisprosessissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvonnan tarpeen selvittämisessä olennainen on lääkärintodistus. Yleensähän edunvalvontaa tarvitaan, kun henkilön ymmärrys on heikentynyt liiaksi. Toki edunvalvonta edellyttää lisäksi, että hänen asioitaan ei kunnolla hoideta muutoin.

Lääkärintodistuksen voi hankkia henkilö itse tai se, jolla on siihen laillinen oikeus. Tuomioistuin tai holhousviranomainen voi määrätä lääkärintodistuksen hankittavaksi, jos se on tarpeen asian ratkaisemiseksi. Jos henkilö hakeutuu itse edunvalvontaan, holhousviranomainen voi vaatia, että hän esittää lääkärinlausunnon terveydentilastaan. Käytännössä on esiintynyt tilanteita, joissa lääkärit kirjoittavat lausuntoja henkilön sukulaisten pyynnöstä, jopa itse henkilöä näkemättä. Se ei kuitenkaan ole laillista.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeen siitä, millainen edunvalvonnan tarvetta koskevan lääkärintodistuksen tulisi olla. Lääkärinlausunnon tulee perustua lausunnon antavan lääkärin suorittamaan henkilökohtaiseen tutkimukseen, ja tutkittavan henkilöllisyys on todettava luotettavasti. Tutkimus tulee suorittaa samalla kuin itse lausunto annetaan, vaikka lääkäri ja tutkittava olisivatkin toisilleen entuudestaan tuttuja aikaisemman hoitosuhteen perusteella. Lausunnossa tulee ensinnäkin mainita tutkiva lääkäri, tutkittava ja lausunnon pyytäjä. Lausinnosta on myös ilmettävä lääkärin esitiedot henkilön terveydentilasta ja elämänoloista. Sitten lääkärin tulee vielä kertoa, mitä tutkimushavaintoja hän teki henkilöstä.

Lääkärinlausunnon kenties olennaisin osa on lääketieteellisesti perusteltu johtopäätös henkilön edunvalvonnan tarpeesta: kykeneekö hän valvomaan etuaan ja huolehtimaan itsestään ja omaisuudestaan? Lisäksi kerrotaan, millaisissa asioissa henkilö tarvitsee tukea ja voidaanko häntä henkilökohtaisesti kuulla tuomioistuimessa tai muualla, esimerkiksi kotonaan. Tärkeää on myös kertoa henkilön oma mielipide.

Tyypillisesti lääkärinlausunto pyydetään silloin, kun henkilölle haetaan edunvalvojaa. Toki se tarvitaan myös, kun haetaan edunvalvontapäätöksen muuttamista tai kumoamista; nämä tilanteet vain ovat harvinaisempia. Lääkärinlausuntoa tarvitaan myös eräisiin muihin edunvalvonta-asioihin. Kun henkilö pyytää itselleen edunvalvojaa, lääkäri arvioi, ymmärtääkö henkilö asian merkityksen – vai onko häntä esimerkiksi painostettu. Myös, kun henkilö tekee edunvalvontavaltuutuksen, lääkäri arvioi hänen ymmärrystään.

Lääkärit ovat toisinaan pitäneet edunvalvontalausuntoja melko vähäpätöisinä asioina. Kuitenkin ne ovat tärkeitä lausuntoja, koska ne vaikuttavat olennaisesti siihen, rajoitetaanko yksilön itsemääräämisoikeutta. Siksi ne tulee laatia huolellisesti ja perustellusti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]