Minilex - Lakipuhelin

Luvattomasti valmistetut patentoidut keksinnöt voidaan tallettaa tai tuhota

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Patenttiloukkauksesta kärsinyt osapuoli voi pyytää tuomioistuimelta jatketun loukkauksen estämiseksi toimenpiteitä niin, ettei patenttioikeutta loukkaavista tuotteista enää aiheutuisi vahinkoa patenttioikeuden haltijalle. Kyseessä voi olla esimerkiksi esine tai sen osa, joka on valmistettu ilman patentinhaltijan lupaa ja joka loukkaa patentinhaltijan yksinoikeutta patenttiin. Patentinloukkauksen kärsineen vaatimuksesta tuomioistuin voi määrätä, että patentilla suojattu tuote, joka on valmistettu patentinhaltijan luvatta, tai esine, jonka käyttäminen sisältäisi patentinloukkauksen, on määrätyllä tavalla muutettava tai pantava talteen jäljellä olevaksi patenttiajaksi tai hävitettävä tai, jos kysymyksessä on patentilla suojattu tuote, luovutettava loukatulle lunastusta vastaan. Muuttaminen on sopiva keino silloin, kun esineen saa muuntelulla sellaiseksi, ettei se enää loukkaa patenttia. Talteen paneminen puolestaan on toimiva keino silloin, kun patentti ei ole voimassa enää kauaa, ja loukkaaja voi patenttiajan jälkeen ottaa esineet laillisesti käyttöönsä. Radikaalein keino on esineen hävittäminen, eikä siihen pitäisi ryhtyä kevein perustein. Tuomioistuin voi myös antaa loukatulle oikeuden ottaa esineet itselleen lunastusta vastaan. Loukattu ei siten saa tavaroita ilmaiseksi, vaan hänen on maksettava niistä kohtuullinen lunastussumma. Tuomioistuin arvioi sopivan keinon loukkauksen jatkumisen estämiseksi tapauskohtaisesti ja kohtuuden mukaan. Toimenpiteitä ei määrätä, jos ne eivät ole tarpeen loukkauksen jatkamisen estämiseksi tai jos ne eivät ole kohtuullisia. Tuomioistuimen harkintavallassa on lisäksi erityisten syitten nojalla määrätä, että patenttia loukkaavan omaisuuden haltija saa hallita omaisuutta kohtuullisesta vastikkeesta ja muutoin kohtuullisilla ehdoilla jäljellä olevan patenttiajan tai osan siitä, jos sitä tuomioistuimelta vaaditaan. Edellä mainittuihin toimenpiteisiin ei kuitenkaan turvautua tilanteissa, joissa joku ulkopuolinen vilpittömässä mielessä on saanut sanotun omaisuuden tai erityisen oikeuden siihen, eikä itse ole loukannut patenttia. Vilpitön mieli tässä yhteydessä tarkoittaa, ettei ulkopuolinen ole tiennyt patentinloukkauksesta eikä hänen kohtuudella ole voinut myöskään olettaa tietävän siitä. Tuomioistuin ei siis tässä voi määrätä tavaroita pois otettavaksi, muutettavaksi, lunastettavaksi tai hävitettäväksi. Patenttia loukkaava omaisuus voi kuitenkin olla takavarikoitavissa, milloin teollisoikeusrikoksen tai patentinrikkomuksen voidaan olettaa tapahtuneen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]