Minilex - Lakipuhelin

Liikenteenohjauksesta vastaa yleensä poliisi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pääsääntöisesti liikenteenohjaajina toimivat poliisit. Tarkemmin säädetyissä tapauksissa sotilaspoliisi ja asianomaisen viranomaisen tehtävään määräämät henkilöt voivat myös toimia liikenteenohjaajina.

Sotilaspoliisit ja muut poliisin määräämät henkilöt voivat toimia poliisin apuna vastaten liikenteenohjauksesta esimerkiksi silloin, kun poliisin omat resurssit eivät riitä liikenteen ohjaamiseen. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi urheilukilpailut, kansanjuhlat sekä muut suuremmat tilaisuudet. Sotilaspoliisit antavat poliiseille virka-apua ja tienkäyttäjien on näin ollen noudatettava myös sotilaspoliisien antamia merkkejä.

Laissa on lisäksi säädetty, että liikenteenohjaajalla on oltava päällään selvästi erottuva vaatetus tai tunnusmerkki, joten kenellekään tienkäyttäjälle ei voi jäädä epäselväksi, kenen ohjausta on noudatettava. Jos joku muu kuin virkapukuinen poliisi on ohjaamassa liikennettä, on hänen ohjatessaan käytettävä pysäytysmerkkinä pienikokoista ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkkiä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]