Minilex - Lakipuhelin

Lievä laiton tuontitavaraan ryhtyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä tuomitaan henkilö, joka käsittelee tietoisesti ja laittomasti omaisuutta, jota maahantuodessa on rikottu tuontimääräyksiä tai tehty verorikos. Lievästä laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä ei rangaista yhtä ankarasti kuin rikoksen tavallisesta muodosta.

Jos laiton tuontitavaraan ryhtyminen, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä syyllistyy lievään laittomaan tuontitavaraan ryhtymiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon omaisuuden arvo ja muut rikokseen liittyvät seikat.

Säännökseen annettu avoin kategoria muiksi rikokseen liittyviksi seikoiksi antaa mahdollisuuden arvostella rikoksentekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia, omaisuuden lajia ja haitallisuutta, rikoksella saavutettua etua ja muita mahdollisia lieventäviä seikkoja rikoksesta.
Esimerkiksi lievänä voitaisiin pitää tilannetta, jossa kyseessä oleva tavara ei olisi haitallinen, arvokas, eikä teosta syntyisi taloudellista etua, sekä tekijä ei olisi tietoinen tavaran alkuperästä, mutta hänen olisi pitänyt tietää. Se, että henkilön pitäisi tietää tavaran alkuperä, tarkoittaa ilmeisyyttä rikoksen syntyperästä. ”Pitäisi tietää” -tilannetta voidaan kuvata tapauksella, jossa Suomessa myytäisiin tavaraa, jota maahan ei saisi tuoda. Tällöin voidaan pitää todennäköisenä, että henkilön olisi pitänyt tietää tavaran rikollisesta luonteesta.

Rangaistuksena lievästä laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä voidaan tuomita sakkoon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]