Minilex - Lakipuhelin

Kärsimys oikeuttaa vahingonkorvaukseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kärsimyksen korvaamisella viitataan henkisen vahingon hyvittämistä. Kärsimyksellä tarkoitetaan erilaisia negatiivisia muutoksia vahinkoa kärsineen tunnetilassa, kuten surua, pelkoa ja nöyryytystä. Kärsimystä voi aiheutua muun henkilövahingon kuten haavojen yhteydessä, tai myös henkilövahingoista riippumatta. Kärsimyksen korvattavuus ei siis edellytä, että vahingon kärsijälle olisi aiheutunut samalla jokin fyysinen haitta tai psyykkisen tilan häiriintyminen.

Vahingon kärsijä on oikeutettu korvaukseen kärsimyksestä, joka on aiheutettu vapauteen, rauhaan, kunniaan, syrjimättömyyteen tai yksityiselämään kohdistuneella rikoksella, taikka jollakin muulla samankaltaisella rikoksella. Myös henkilökohtaiseen koskemattomuuteen tai ihmisarvon loukkaamattomuuteen kohdistuvat loukkaukset voivat tulla kärsimyksenä korvattaviksi. Tällöin loukkaukselta edellytetään kuitenkin, että se on aiheutettu vahingon kärsijälle tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

Kärsimykseen perustuva korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan vahinkoa kärsineelle. Korvausharkinnassa otetaan erityisinä tekijöinä huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Kärsimyksestä määrätään maksettavaksi kertakorvaus. Toisin kuin eräiden muiden henkilövahingon lajien osalta, korvauksen maksaminen kokonaan tai osaksi toistuvina suorituksina ei siis ole mahdollista.

Myös vahinkoa kärsineen henkilön läheisillä on oikeus saada korvausta heille aiheutuneesta kärsimyksestä, jos vahingon kärsijä kuolee vahinkotapahtuman seurauksena (katso tästä tarkemmin artikkeli "Erityisen läheisen henkilön oikeus korvaukseen toisen vahingosta").

 

Yhteenveto

 

  • Kärsimyksen korvaaminen tarkoittaa henkisen vahingon hyvittämistä. 
  • Kärsimys voi aiheutua muun henkilövahingon yhteydessä tai siitä riippumatta.
  • Fyysinen vahinko ei ole edellytys kärsimykselle. 
  • Vahingon kärsijä on oikeutettu korvaukseen kärsimyksestä, joka on aiheutettu vapauteen, rauhaan, kunniaan, syrjimättömyyteen tai yksityiselämään kohdistuneella rikoksella, taikka jollakin muulla samankaltaisella rikoksella.
  • Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen tai ihmisarvon loukkaamattomuuteen kohdistuvat loukkaukset voivat oikeuttaa vahingonkorvaukseen kärsimyksestä, silloin, kun se on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. 
  • Vahingonkorvaus kärsimyksestä maksetaan kertakorvauksena. 
  • Kärsimykseen perustuva korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan vahinkoa kärsineelle.
  • Myös vahinkoa kärsineen henkilön läheisillä on oikeus saada korvausta heille aiheutuneesta kärsimyksestä, jos vahingon kärsijä kuolee vahinkotapahtuman seurauksena. 

 

Summary in English 

 

  • Compensation for suffering means compensation for mental damage.
  • Suffering can be caused in connection with other personal injury or independently of it.
  • Physical damage is not a prerequisite for suffering.
  • The injured party is entitled to compensation for the suffering caused by a crime against freedom, peace, honor, non-discrimination, or private life, or by some other similar crime.
  • Infringements on personal integrity or human dignity may entitle to compensation for suffering when it is caused intentionally or with gross negligence.
  • Compensation for suffering is paid as a one-time payment.
  • Compensation based on suffering is determined on the basis of the suffering that the violation is apt to cause to the injured party.
  • The relatives of the injured person also have the right to receive compensation for the suffering caused to them, if the injured party dies as a result of the accident.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]