Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän osakasta ei tavoiteta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitus toimitetaan perittävän ja mahdollisesti myös tämän puolison varojen ja velkojen luetteloimiseksi sekä kuolinpesän osakkaiden selvittämiseksi. Perukirjan perusteella siis saadaan selvyys siitä, keitä on pidettävä kuolinpesän osakkaina ja keiden tulisi siten olla tietoisia sen asioista. Perukirja on myös ainoa luotettava tapa selvittää mahdollisen testamentin olemassaolo, sillä tieto testamentista tai vastaavasti sen puuttumisesta on merkittävä perukirjaan.

Pesän osakkaiden henkilöllisyydet voidaan selvittää katkeamattoman sukuselvityksen, testamenttien, perukirjan, avioehtosopimusten sekä perillisasemasta kertovien asiakirjojen perusteella. Perukirjan merkitys on korostunut, sillä pesän ilmoittaja on allekirjoittanut sen valaehtoisesti ja siten varmistanut, että kaikki aineisto on tullut esitetyksi.

Lähtökohtaisesti pesän asioista päättäminen edellyttää pesän osakkaiden yksimielisyyttä. Pääsääntöisesti pesää koskevaa toimea ei saa tehdä, jos yksikin osakas sitä vastustaa. Pesän osakkaat tulevat merkityiksi perukirjaan, joten varsinaisesti heidän henkilöllisyyksistään ei tulisi olla epäselvyyttä. Ongelmallinen tilanne voi kuitenkin muodostua, jos jotakin osakasta ei tavoiteta tilanteessa, jossa osakkaiden tulisi keskenään ja yksimielisesti päättää pesän asioista. Lähtökohta onkin, että mikäli jostakin pesän asiasta päättäminen on välttämätöntä ja kiireellistä asian tärkeyden ja luonteen vuoksi, siitä voidaan päättää myös tavoittamatonta osakasta kuulematta.

Tuomioistuimen tulee myös tietyissä tilanteissa tarjota kaikille osakkaille mahdollisuus tulla kuulluiksi. Näin on toimittava muun muassa silloin, kun tuomioistuin on tekemässä päätöstä pesänselvittäjän määräämisestä tai vapauttamisesta. Mikäli jotakin osakasta ei kuitenkaan tavoiteta, on asian ratkaiseminen mahdollista myös varaamatta hänelle tilaisuutta tulla kuulluksi. Poikkeuksen kuulemissääntöön muodostavat tilanteet, joissa on oletettavissa, että hakijan oikeus tulee kuulemisen vuoksi vaarannetuksi.

Monimutkaisemmissa tapauksissa on hyvä turvautua asiantuntevan lakimiehen apuun.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]