Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän ilmoittajan vastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilön kuoltua on toimitettava perunkirjoitus. Perunkirjoituksen toimittaminen on pääsääntöisesti sen kuolinpesän osakkaan vastuulla, jonka hoidossa vainajan omaisuus on. Perunkirjoituksesta laaditaan perukirja, josta käy ilmi kuolinpesän tila eli vainajan varat ja velat sekä luettelo kuolinpesän osakkaista. Perukirja on tärkeä asiakirja, koska se toimii pohjana niin perintöverotukselle kuin perinnönjaollekin.

Perukirjan laatimista varten jonkun on ilmoitettava, mitä omaisuutta ja velkoja vainajalla oli. Tästä tehtävästä vastaavaa henkilöä kutsutaan pesän ilmoittajaksi. Pesän ilmoittajana toimii henkilö, joka on parhaiten perehtynyt pesän tilanteeseen. Yleensä ilmoittajana toimii vainajan leski, avoleski taikka joku hänen perillisistään. Pesän ilmoittaja antaa tiedot pesän varallisuudesta uskotuille miehille, joiden tehtävänä on arvioida ja merkitä annetut tiedot vainajan varallisuudesta perukirjaan. Pesänilmoittajan on vielä merkittävä perukirjaan vakuutus siitä, että hän on antanut perunkirjoituksessa oikeat tiedot eikä ole jättänyt mitään tietoja tahallisesti ilmoittamatta.

Perukirjaan tulee siis merkitä oikeat tiedot vainajan varallisuudesta ja veloista. Tahalliset laiminlyönnit sekä virheellisten tietojen antaminen perunkirjoituksessa on sanktioitu. Mikäli pesän ilmoittaja esimerkiksi salaa perunkirjotuksessa vainajan omaisuutta, saatetaan hänet tuomita veropetoksesta. On hyvä pitää mielessä, että vastuu väärän tiedon antamisesta tai tiedon salaamisesta voi ulottua myös uskottuihin miehiin, mikäli he ovat olleet tietoisia asiasta. Myös ne osakkaat, jotka ovat olleet tietoisia pesänilmoittajan virheellisestä menettelystä, ovat vastuussa tämän toiminnasta.

Merkittävä seuraamus on myös osakkaan velkavastuu. Pesän ilmoittajana toimiva osakas voi joutua henkilökohtaiseen velkavastuuseen pesän veloista, jos hän on antanut perunkirjoituksessa vääräksi tietämänsä tiedon tai jättänyt ilmoittamatta jonkin tietämänsä asian. Myös vääräksi tiedetyn perukirjan vannominen valalla oikeaksi synnyttää henkilökohtaisen velkavastuun. Pesänilmoittaja voi kuitenkin välttää henkilökohtaisen velkavastuun, mikäli hän kykenee osoittamaan, ettei ole menettelyllään aiheuttanut velkojille vahinkoa. Mikäli pesänilmoittaja on jättänyt ilmoittamatta jäämistöön kuuluvaa omaisuutta, mutta tämä ei ole estänyt velkojaa saamasta kuolinpesästä maksua saatavalleen, ei velkojalle synny vahinkoa eikä velkavastuutakaan voi näin syntyä.

Velkavastuun ja rikosoikeudellisen vastuun lisäksi pesän ilmoittajalle voidaan määrätä veronkorotus. Jos verovelvollinen antaa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta asiatiedoiltaan olennaisesti väärän perukirjan, on tälle määrättävä veronkorotus enintään kaksinkertaisena. Veronkorotus voidaan määrätä myös muille osakkaille, jos he olivat asiasta tietoisia. 

Perukirjan laatiminen on syytä hoitaa huolella, jotta myöhemmiltä riitaisuuksilta vältyttäisiin. Asiaan perehtyneet lakimiehet auttavat Sinua asianmukaisen perukirjan laatimisessa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]