Minilex - Lakipuhelin

Kunnan jäsenen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kunnanvaltuuston tulee taata, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan monipuolisesti ja tehokkaasti. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi järjestämällä kuulemis- ja keskustelutilaisuuksia sekä keräämällä asukkaiden ja säännöllisesti kunnassa asuvien palvelujen käyttäjien mielipiteitä ennen päätöksentekoa. Lisäksi osallistumista voidaan edistää tarjoamalla mahdollisuuksia vaikuttaa kunnan talouden suunnitteluun.

Kunnan asukkaat ja kunnassa toimivat yhteisöt tai säätiöt voivat tehdä aloitteita kunnan toimintaan liittyvissä asioissa. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle toimenpiteistä, joita aloitteen seurauksena tehdään. Jos vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista tukee aloitetta, se on käsiteltävä valtuustossa viimeistään kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä.

Kunnan palvelujen käyttäjillä on oikeus tehdä aloitteita, kuitenkin vain kyseistä palvelua koskevissa asioissa. Jos vähintään neljä prosenttia kunnan asukkaista tukee aloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on välittömästi päätettävä, järjestetäänkö asiasta mainittu kansanäänestys.

Kunnan on velvollisuus tiedottaa asukkailleen, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille kunnassa toimiville yhteisöille vireillä olevista asioista, suunnitelmista ja päätöksistä. Kunnan tulee myös tiedottaa siitä, miten päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]