Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajansuoja ja toimituksen viivästyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ostajalla on oikeus pidättäytyä maksamasta kauppahintaa, mikäli toimituksen viivästyminen johtuu myyjästä. Ostajalla ei kuitenkaan ole oikeutta pidättää itsellään rahamäärää, joka ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänelle on oikeus toimituksen viivästymisen vuoksi.

Toimituksen viivästyessä, kuluttajansuoja antaa ostajalle oikeuden vaatia myyjältä sopimuksen täyttämistä. Mikäli myyjällä on olemassa tälle este, jota hän ei voi voittaa tai sopimuksen täyttäminen edellyttäisi kohtuuttomia uhrauksia verrattuna sopimuksen täyttämisen merkitykseen ostajalle, ei myyjä ole velvollinen täyttämään sopimusta. Mikäli epäsuhde tai este lakkaa kuitenkin kohtuullisessa ajassa, saa ostaja vaatia myyjää täyttämään sopimuksen. Ostaja ei saa kuitenkaan viivytellä kohtuuttoman pitkään tämän vaatimuksen esittämisessä sen uhalla, että hän menettää oikeutensa vaatia sopimuksen täyttämistä.

Ostaja saa purkaa kaupan myyjän viivästyksen johdosta, jos hän on ensiksi asettanut myyjälle kohtuullisen lisäajan tavaran toimittamiseen, mutta myyjä ei tänä aikana ole luovuttanut tavaraa. Lisäajan aikana ostaja saa purkaa kaupan vain, mikäli myyjä on kieltäytynyt toimittamasta tavaraa kyseisenä aikana. Ostajan ei kuitenkaan tarvitse asettaa lisäaikaa, jos

  1. myyjä on kieltäytynyt toimittamasta tavaraa
  2. luovutus tiettynä toimitusaikana on olennainen, kun otetaan huomioon sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet taikka
  3. ennen sopimuksen tekemistä ostaja on ilmoittanut myyjälle, että luovutus tietyn ajan kuluessa tai tiettynä aikana on hänelle olennaisen tärkeää.

Mikäli sopimus puretaan, tulee myyjän palauttaa kaikki mitä sopimuksen nojalla on maksettu. Mikäli tavara luovutetaan viivästyneenä, ostajalla ei ole oikeutta purkaa kauppaa eikä vaatia vahingonkorvausta toimituksen viivästyminen takia, ellei hän kohtuullisessa ajassa tavaran luovutuksesta ilmoita myyjälle taikka kaupan välittäjälle tästä. Ostajan purkaessa kaupan, hän ei kuitenkaan ole velvollinen erikseen ilmoittamaan vielä vahingonkorvausvaatimuksestaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]