Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajankaupan määritelmä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kyseessä on kuluttajankauppa silloin, kun yksityinen henkilö eli kuluttaja ostaa elinkeinonharjoittajalta esimerkiksi jonkin tavaran yksityiseen kulutukseensa. Kuluttajankaupan eri vaiheista on säädetty kuluttajansuojalaissa. Kuluttajankauppaa koskevat kuluttajansuojalain säännökset ovat pakottavaa lainsäädäntöä eli niistä sopiminen kuluttajan vahingoksi ei ole mahdollista. Kuluttajan vahingoksi poikkeava sopimusehto on mitätön, eikä sitä voida soveltaa. Tämä turvaa osaltaan kuluttajan asemaa, sillä kuluttajaa pidetään sopimussuhteessa elinkeinonharjoittajaa heikompana osapuolena. Pääsääntöisesti kuluttajankauppa koskee vain tavaroiden kauppaa, jossa elinkeinonharjoittaja myy tavaroita ja kuluttaja ostaa niitä. Kyseessä voi olla myös tilauskauppa, jossa kuluttaja esimerkiksi tilaa hääpuvun ja se valmistetaan hänen mittojensa mukaan. Kuluttajansuojalain mukaan ei ole kiellettyä sopia kuluttajankaupan ehdoista myös tämän lain vastaisesti, mutta tällöin sopimisen tulee tapahtua kuluttajan eduksi.

Kuluttajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä eli yksittäistä ihmistä, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääsääntöisesti muuta tarkoitusta kuin elinkeinotoimintaa varten. Elinkeinonharjoittaja puolestaan voi olla joko yksittäinen henkilö tai oikeushenkilö, joka myy kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hyötyäkseen toiminnastaan taloudellisesti. Kulutushyödykkeet ovat muun muassa erilaisia tavaroita ja palveluita. Esimerkiksi valmismatkoja pidetään kulutushyödykkeinä. Kuluttajankauppaa koskevia säännöksiä sovelletaan siis tavaran kauppaan ja valmistettavan tavaran tilaukseen. Olennaista on, että kyseessä on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen kauppa, jossa kuluttaja ostaa elinkeinonharjoittajalta jonkin kulutushyödykkeen. Mikäli haluat tietää lisää kuluttajankaupasta, voit soittaa alla olevaan lakipuhelimen numeroon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]