Minilex - Lakipuhelin

Kuka voi toimia kommandiittiyhtiön tilintarkastajana?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tilintarkastus on velvollisuus joka kuuluu lähes kaikille kirjanpitovelvollisille lukuun ottamatta kaikista aivan pienimpiä yrityksiä. Pienimmät kirjanpitovelvolliset on vapautettu tilintarkastusvelvollisuudesta kahdesta syystä. Ensinnäkin pienen yrityksen rahalliset intressit ja taloudelliset seuraamukset mahdollisesti virheellisesti laaditusta kirjanpidosta eivät ole yhtä mittavat kuin suurella yrityksellä ja toisaalta taas pienen kirjanpitovelvollisen resurssit eivät ole välttämättä riittävät tilintarkastuspalvelun hankintaan.

Tilintarkastuslaissa säädetään pienimuotoisen toiminnan raja-arvoista, jotka alittava kommandiittiyhtiö ei ole velvollinen valitsemaan tilintarkastajaa. Näistä raja-arvoista ainakin kahden tulee täyttyä kuluneella ja sitä edeltävällä tilikaudella, jotta kirjanpitovelvollisesta tulisi tilintarkastusvelvollinen. Raja-arvot ovat 1) Taseen loppusumma 100 000e, 2) Tilikauden tulos 200 000e ja 3) Kirjanpitovelvolliselle työskentelee kolme henkilöä. Vaikka yhteisöllä ei ole lain mukaista velvollisuutta valita tilintarkastajaa, voidaan yhtiösopimuksessa kuitenkin määrätä tilintarkastuksesta sekä useamman tilintarkastajan valinnasta niin halutessaan.

Tilintarkastuslaissa määriteltyjen pienimuotoisen toiminnan raja-arvot ylittävässä kommandiittiyhtiössä on oltava vähintään yksi tilintarkastaja ja tälle varatilintarkastaja. Yksittäisen henkilön ohella tilintarkastajana voi vaihtoehtoisesti toimia myös tilintarkastusyhteisö. Mikäli yhtiö päättää valita tilintarkastusyhteisön tilintarkastajakseen ei varatilintarkastajan valinta ole edes tarpeen. Tilintarkastaja tulee valita yksimielisellä päätöksellä ja tilintarkastajat voidaan valita toimeen joko useammaksi tilikaudeksi tai vain yhden tilikauden ajaksi.

Huomattavaa on myös tilintarkastajaa koskevat myös tietyt kelpoisuus ja esteettömyysvaatimukset. Kommandiittiyhtiön tilintarkastajan on siis oltava yhtiöstä riippumaton ulkopuolinen henkilö. Jos edellytykset riippumattomaan toimintaan puuttuvat, tilintarkastajan on lähtökohtaisesti kieltäydyttävä vastaanottamasta toimeksiantoa tai kesken toimeksiannon luovuttava siitä. Kommandiittiyhtiön yhtiömies ei voi toimia tilintarkastajana. Tilintarkastajalla tulee yhtiön toiminnan laajuuden edellyttämä laskentatoimen, juridiikan ja taloudellisten asioiden osaaminen. Vajaavaltainen tai konkurssissa oleva ei voi olla kommandiittiyhtiön tilintarkastaja. Tilintarkastajista vähintään yhdellä on oltava kotipaikka ETA-alueen maassa.

Pienten kirjanpitovelvollisten raja-arvon lisäksi kommandiittiyhtiön tilintarkastusvelvollisuuteen liittyy vielä toinenkin kriteeristö. Tämän kriteeristön ainakin kahden edellytyksen täytyttyä vähintään yhden kommandiittiyhtiön tilintarkastajan on oltava niin sanottu KHT-tilintarkastaja. 1) Taseen loppusumma on 25 miljoonaa, 2) Tilikauden tulos on 50 miljoonaa ja 3) työllistää 300 henkilöä. Kuitenkin on äärimmäisen harvinaista, että kommandiittiyhtiö yltäisi toiminnassaan tähän kokoluokkaan, mutta teoriassa tämä on mahdollista. Lisätietoja tilintarkastusvelvollisuudesta voit saada soittamalla lakipuhelimeen

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]