Minilex - Lakipuhelin

Korvataanko virheestä aiheutunut välillinen vahinko?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Välillinen vahinko liittyy vahingonkorvausoikeuteen irtaimen kaupassa. Sopimusrikkomuksen tai tavaran virheen seurauksena suoritettava vahingonkorvaus kattaa kulut, hintaerot, menetetyn voiton ja muut suorat tai välilliset vahingot, jotka ovat johtuneet sopimusrikkomuksesta. Välillisestä vahingosta irtaimen kaupassa säädetään kauppalaissa.

Välillisen vahingon käsite kattaa vahingot, jotka aiheutuvat tuotannon tai liikevaihdon vähenemisestä tai keskeytymisestä, tai muista vahingoista, jotka syntyvät, kun tavaraa ei voida käyttää suunnitellulla tavalla. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi, kun jonkin yrityksen tehtaalle toimitettu tuotantolinja ei toimi oikein, minkä vuoksi yritys ei pysty valmistamaan tuotteitaan markkinoille. Näin ollen tulonmenetykset ovat välillistä vahinkoa, ja ne on korvattava tuotantolinjan toimittajan toimesta.

Välillistä vahinkoa voi olla myös menetetty voitto, joka syntyy siitä, että sopimus kolmannen osapuolen kanssa raukeaa tai jää täyttämättä oikein. Esimerkiksi urakointifirma tilaa uuden kaivinkoneen, jonka se tarvitsee asiakkaansa työmaalle. Jos kaivinkoneen toimitus viivästyy niin paljon, että asiakas purkaa sopimuksen, koska urakointifirma ei ole voinut aloittaa töitä aikataulun mukaisesti, urakointifirmalla on oikeus saada vahingonkorvausta kaivinkoneen myyjältämenetetyn tulon vuoksi.

Välillistä vahinkoa on myös vahinko, joka johtuu muiden kuin myydyn tavaran omaisuuden vahingoittumisesta ja muusta vastaavasta vaikeasti ennakoitavasta vahingosta. Keskeinen kriteeri on vahingon ennakoitavuus. Välillistä vahinkoa ei kuitenkaan pidetä vahinkona, jos se syntyy sen vuoksi, että osapuoli pyrkii rajoittamaan suoraa vahinkoa, jolloin seurauksena on välillistä vahinkoa.

Välillisen vahingon tilanteita on monia, joten kattavaa luetteloa tai esimerkkejä on mahdotonta laatia. Lisätietoja välillisestä vahingosta ja yleisesti vahingonkorvausoikeudesta voi saada Minilexin lakimiehiltä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]