Minilex - Lakipuhelin

Konsernitilinpäätöksen sisältö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyritysten taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätöstä vastaavaa yhteistä "konsernikirjanpitoa" ei siten ole olemassa. Varsinainen kirjanpito siis tapahtuu niin, että kunkin konserniin kuuluvan yrityksen kirjanpito laaditaan erikseen ja yhteisökohtaisesti. Mitä konsernilla siis oikeastaan tarkoitetaan? Vastaus on melko selvä ja johtuu suoraan lainsäädännön määritelmistä. Konsernilla tarkoitetaan järjestelyä, johon kuuluvat emoyhtiö ja tytäryhtiöt. Emoyhtiö on sellainen yhteisö, jolla on yli puolet toisen yrityksen osakkeista tai osuuksista niin, että ne tuottavat yli puolet myös yhteisön äänimäärästä. Nämä toiset yhtiöt ovat tytäryhtiöitä. Emoyhtiöllä tulee olla mahdollisuus valita sekä erottaa hallituksen jäseniä tytäryhtiöissään.

Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin emoyrityksen tilinpäätös. Julkisen osakeyhtiön sekä yksityisen osakeyhtiön ja osuuskunnan tulee sisällyttää konsernitilinpäätökseensä konsernin rahoituslaskelma, jossa tulee antaa selvitys konsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Muutoin tilinpäätös koostuu siis taseesta ja tuloslaskelmasta samoin kuin muutkin tilinpäätökset. Ajatuksena on ainoastaan yhdistää konserniin kuuluvien yritysten tilinpäätöstiedot niin, että saadaan koko konsernia kuvaava kokonaisuus.

Kirjanpitolaissa säädetään erikseen poikkeuksista tytäryhtiön tietojen yhdistelemisvelvollisuuteen. Tytäryrityksen tilinpäätös saadaan jättää yhdistelemättä konsernitilinpäätökseen ensinnäkin, mikäli yhdisteleminen on selvästi tarpeetonta oikean ja riittävän kuvan antamiseksi konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toiseksi tiedot saadaan jättää yhdistelemättä konsernitilinpäätökseen, jos omistus tytäryrityksessä on lyhytaikainen ja tarkoitettu yksinomaan edelleen luovutettavaksi. Yhdistelemisvelvollisuudesta on mahdollista poiketa myös, jos konsernitilinpäätöksen laatimista varten tarpeellisia tietoja ei ole mahdollista saada tilinpäätöksen laatimiselle säädetyssä määräajassa tai tietojen hankkiminen edellyttäisi kohtuuttomia menoja. Lopulta velvollisuudesta voidaan poiketa myös mikäli merkittävät ja pitkäaikaiset rajoitukset estävät olennaisella tavalla emoyritystä käyttämästä vaikutusvaltaansa tytäryrityksessä.

Mikäli konserniin kuuluu useita edellä tarkoitettuja tytäryrityksiä ja tilinpäätösten yhdistelemättä jättämisestä seuraisi se, että konsernitilinpäätös ei antaisi oikeaa ja riittävää kuvaa konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, tulee näiden tytäryritysten tilinpäätökset yhdistää konsernitilinpäätökseen. Huomioitavaa on, että myös esimerkiksi säätiön tulee laatia konsernitilinpäätös, mikäli se aktiivisesti osallistuu tytäryhtiönsä toiminnan hallinnoimiseen.

Konsernitilinpäätöksen olennainen ajatus on poistaa konsernin sisäisen rahaliikenteen vaikutukset. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi konsernin sisällä tapahtuvia myyntejä ja ostoja. Olennaista on poistaa myös konsernin sisäiset katteet. Eli vaihto-omaisuudesta, kuten varastosta löytyvät katteet sekä myös kiinteään omaisuuteen kuuluvat katteet. Tämän lisäksi vastaavalla ajatuksella eliminoitavaksi tulevat sisäiset myyntitappiot sekä myös sisäiset omistukset. Eli konserniin kuuluvien yhteisöjen omistusosuudet toisiinsa nähden. Myös tiettyihin muihin eriin kuteen verovelkoihin ja tiettyihin varauksiin sovelletaan samaa ajatusta yhdistelemisestä. Ajatuksena on muodostaa yksi ja yhtenäinen koko konsernia koskeva tilinpäätös, jossa mitään varallisuuserää ei ole ilmoitettu kahteen kertaan

Konsernitilinpäätös on ajatuksena ymmärrettävä, mutta sisältönsä puolesta vaatii syvempää ymmärrystä laskentatoimesta. Mikäli konsernitilinpäätöksen laatiminen tulee ajankohtaiseksi, on järkevää ainakin tiedustella tarkennusta epäselviin asiakysymyksiin. Tähän tarkoitukseen sopii esimerkiksi lakipuhelin 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]