Minilex - Lakipuhelin

Konkurssin raukeamista koskevan asian käsittely

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Käytännössä on mahdollista, että varaton konkurssi jatkuu ja päättyy lopputilitykseen, jos kukaan ei tee esitystä asiasta tuomioistuimeen. Pesänhoitajalla on kuitenkin velvollisuus tehdä raukeamisesitys ilman aiheetonta viivytystä, kun raukeamisen peruste on käynyt ilmeiseksi. Lisäksi velkoja, velallinen ja konkurssiasiamies saavat tehdä esityksen.

Ennen esitystä konkurssin raukeamisesta tulee laatia sekä pesäluettelo että velallisselvitys. Pesänhoitajan on liitettävä nämä asiakirjat raukeamisesitykseensä. Pesänhoitajan tulee toimittaa esitys liitteineen suurimmille velkojille ennen oman esityksensä tekemistä. Tällöin pesänhoitaja yleensä tiedustelee velkojien halua vastata konkurssin kustannuksista. Pesänhoitajan on ilmoitettava esityksen tekemisestä myös velalliselle.

Konkurssin raukeaminen on hakemusasia. Konkurssilaissa säädetään erikseen asianosaisten kuulemisesta raukeamisen käsittelyn yhteydessä. Jos tuomioistuin katsoo aiheelliseksi, on sen varattava velalliselle, suurimmille velkojille ja konkurssiasiamiehelle tilaisuus tulla kuulluksi pesänhoitajan esityksestä. Mikäli esityksen tekee joku muu kuin pesänhoitaja, on näille tahoille varattava tilaisuus tulla kuulluksi riippumatta tuomioistuimen kannasta kuulemisen aiheellisuuteen.

Yleensä velkojien kuuleminen ei ole tarpeen, jos heistä kukaan ei ole ilmoittanut haluavansa vastata konkurssikustannuksista. Kuuleminen on kuitenkin pääsääntö, jos konkurssipesässä on varoja yli konkurssikustannusten.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]