Minilex - Lakipuhelin

Kommandiittiyhtiön yhtiösopimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksen voidaan katsoa olevan yhtiömiesten tekemä sopimus yhtiön ”pelisäännöistä”. Yhtiösopimuksen laatiminen on välttämätöntä, jotta kommandiittiyhtiö voidaan rekisteröidä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin. Rekisteröinti on välttämätöntä siksi, että kommandiittiyhtiö syntyy rekisteröimisellä. Yhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen kuukauden kuluessa yhtiösopimuksen allekirjoittamisesta tai perustaminen raukeaa.  Yhtiösopimus on laadittava kirjallisena.

Yhtiösopimuksen vähimmäissisältö
Kommandiittiyhtiön yhtiömiehet voivat päättää melko vapaasti yhtiösopimuksen sisällöstä. Kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksella voidaan poiketa tietyiltä osin lain ratkaisuista. Mikäli toisin ei kuitenkaan olla sovittu, sovelletaan lain säännöksiä. Yhtiösopimuksen vähimmäissisällöstä on säädetty laissa. Kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksessa tulee olla vähintään:

  • Yhtiön toiminimi
  • Kotipaikkana oleva Suomen kunta
  • Toimiala
  • Yhtiömiehet

Lisäksi kaikkien yhtiömiesten on päivättävä ja allekirjoitettava yhtiösopimus.
Yhtiösopimuksessa on siis määrättävä yhtiön toiminimi. Tämä yksilöi yrityksen toisista yrityksistä. Lisäksi yhtiösopimuksessa on määrättävä yhtiön kotipaikka. Yhtiön kotipaikkana toimii yleensä se kunta, jossa yhtiöllä on toimintaa. Toimiala taas viittaa siihen millä alalla, tai millä aloilla, yhtiö voi harjoittaa toimintaansa. Toimialan ei tarvitse olla tarkoin säännelty, vaan toimiala voi myös olla määritelty niin sanottuna yleistoimialana. Kommandiittiyhtiön vastuunalaisista yhtiömiehistä on ilmoitettava voimassa olevat henkilötiedot.  

Vapaaehtoiset määräykset
Koska yhtiösopimus on melko vapaamuotoinen, voivat yhtiömiehet varsin vapaasti sovittaa yhtiösopimusta heidän tilanteensa mukaisesti.
Pakollisten asioiden lisäksi, yhtiösopimuksella voidaan määrätä esimerkiksi:

  • Voitonjaosta
  • Työnjaosta yhtiömiesten kesken
  • Oikeudesta edustaa kommandiittiyhtiötä.

Mitä tarkemmin yhtiösopimus on tehty, sen parempi. Hyvällä yhtiösopimuksella voidaan välttää mahdolliset erimielisyydet tulevaisuudessa.

Yhtiösopimuksen muuttaminen
Kommandiittiyhtiön yhtiösopimusta voidaan myös myöhemmin muuttaa, mutta muutoksen pätevyys edellyttää kaikkien yhtiömiesten yksimielisyyttä. Tästä voidaan kuitenkin poiketa sopimalla toisin yhtiösopimuksessa. Yhtiösopimuksen muutoksesta on ilmoitettava kaupparekisteriin. Jos kommandiittiyhtiön yhtiösopimus aiheuttaa lisäkysymyksiä, vastaa lakipuhelin mielellään tiedusteluihin aiheesta. 

Huomaathan, että alla oleva asiakirjamalli sisältää vain yleistä oikeudellista tietoa ja eikä se siten sellaisenaan välttämättä sovellu käytettäväksi kaikissa yksittäistapauksissa. Mikäli olet epävarma asiakirjan soveltumisesta lakiasiaasi tai haluat saada tarkempaa neuvoa asiakirjaan liittyen, niin pyydämme kääntymään lakimieheen puoleen soittamalla lakipuhelimeen 0600 12 450. Voit myös pyytää lakimiestä laatimaan asiakirjasi tai sopimuksesi valmiiksi alusta loppuun.

 

Yhteenveto

 

  • Kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksen voidaan katsoa olevan yhtiömiesten tekemä sopimus yhtiön ”pelisäännöistä”.
  • Kommandiittiyhtiö syntyy rekisteröytimisellä. Yhtiösopimuksen laatiminen on välttämätöntä, jotta kommandiittiyhtiö voidaan rekisteröidä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin.
  • Yhtiösopimuksen vähimmäissisällöstä on säädetty laissa, mutta muuten kommandiittiyhtiön yhtiömiehet voivat päättää melko vapaasti yhtiösopimuksen sisällöstä.
  • Kommandiittiyhtiön yhtiösopimusta voidaan myös myöhemmin muuttaa yhtiösopimuksen mukaisesti.

 

Summary in English

 

  • ​The partnership agreement of a limited partnership can be considered to be an agreement made by the partners about the company's rules.
  • A limited partnership is created by registration. Drafting a partnership agreement is necessary in order for a limited partnership to be registered in the trade register maintained by the Finnish Patent and Registration Office.
  • The minimum content of the partnership agreement is stipulated by law, but otherwise the partners of the limited partnership can decide quite freely about the content of the partnership agreement.
  • The partnership agreement of the limited partnership can also be changed later in accordance with the partnership agreement.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

 

1.  Kuinka monta kappaletta yhtiösopimuksesta kannattaa laatia?

Yhtiösopimuksesta kannattaa laatia tarpeeksi monta kappaletta, niin että jokaiselle yhtiömiehelle on antaa oma kappale yhtiösopimuksesta.

 

Aiheesta muualla

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Yhtiösopimus on laadittava kirjallisena.

Varoitukset

- Uutta lakia avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä ei sovelleta ennen uuden lain voimaantuloa (ennen 1.1.2016) perustettuihin rekisteröimättömiin yhtiöihin siirtymäajan aikana. Siirtymäaika on kuitenkin loppunut 31.12.2017. Myös näillä yhtiöillä tulee siis nykyään olla kirjallinen yhtiösopimus. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]