Minilex - Lakipuhelin

Kommandiittiyhtiön tilintarkastus on suoritettava vuosittain

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kommandiittiyhtiön tilintarkastuksesta säädetään laissa avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä sekä tilintarkastuslaissa. Lain mukaan kommandiittiyhtiössä on vuosittain suoritettava tilintarkastus, mikäli tilintarkastuslaissa määritellyt edellytykset toteutuvat. Tilintarkastuksessa yhteisön tilinpäätös, kirjanpito sekä hallinto tarkastetaan ja tarkastuksesta laaditaan tilintarkastuskertomus. Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, onko tilintarkastusaineisto antanut oikean ja riittävän kuvan kirjanpitovelvollisen liiketoiminnasta ja taloudellisesta asemasta.

Tilintarkastuksessa tarkastetaan myös kommandiittiyhtiön tapauksessa tilikauden kirjanpito, tilinpäätös ja hallinto. Kommandiittiyhtiölle tulee suorittaa tilintarkastus mikäli enemmän kuin yksi seuraavista ehdoista toteutuu kuluneella tilikaudella ja sitä edeltävällä tilikaudella. 1) Taseen loppusumma ylittää 100 000 e, 2) liikevaihto ylittää 200 000 e tai 3) Yhtiöllä on vähintään kolme työntekijää. Mikäli kommandiittiyhtiön toiminta ylittää kyseiset raja-arvot, on se tilintarkastusvelvollinen. Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain mukaan yhtiön tilintarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta yhtiölle tilintarkastuskertomus viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä riippumatta siitä, mitä asiasta säädetään tilintarkastuslaissa.

Tilintarkastus on pakollinen, ja sen suorittaa kelpoisuusvaatimukset täyttävä tilintarkastaja. Yhtiömiesten tulee valita yksimielisellä päätöksellä ennen kutakin tilikautta, mikäli toisin ei ole sovittu tai esimerkiksi päätetty, että sama tilintarkastaja toteuttaa aina yhtiön tilintarkastukset. Halutessaan yhtiömiehet voivat päättää myös yhden tai useamman varatilintarkastajan valinnasta. Jos tilintarkastaja halutaan erottaa tai muutoin vaihtaa, niin yhtiömiesten tulee päättää asiasta yksimielisesti. Käytännössä siis tilintarkastajan vaihtaminen voi olla vaikeaa.

Tilintarkastuksessa laaditaan siis tilintarkastuskertomus, joka voi olla vakiomuotoinen, ehdollinen tai kielteinen. Vakiomuotoisella tilintarkastuskertomuksella tarkoitetaan sitä, että kaikki on tilintarkastajan mukaan ollut yhtiön kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja hallinnossa kunnossa. Ehdollinen tai kielteinen tilintarkastuskertomus taas ei lupaa hyvää. Tilintarkastajan on myös ilmoitettava, jos hän ei ole esimerkiksi puutteellisista tiedoista johtuen ollut kykenevä tekemään tilintarkastusta. Toisaalta hän on myös ilmoitusvelvollinen, mikäli hän havaitsee, että yhtiömies on syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta voisi seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan. Toisaalta myös mikäli lakeja tai yhtiösopimusta on rikottu, niin tilintarkastajalla on velvollisuus huomauttaa myös tästä tilintarkastuskertomuksessa.

Käytännössä siis tilintarkastusvelvollisuus koskee kaikkia muita kuin aivan pienimpiä kommandiittiyhtiöitä. Mikäli yhtiö on tilintarkastusvelvollinen, on velvollisuus käytännössä sama kuin muillakin yhteisöillä jos tiettyjä suurimpia yhteisöjä tai konserneja ei oteta lukuun. Olennaista on muistaa valita tilintarkastaja sekä toimittaa tarvittava tilintarkastusaineisto tälle ajoissa. Vaikka kirjanpidon hoitaisikin itsenäisesti, niin tilintarkastus on viimeistään se kohta, jossa palvelu on hankittava ulkopuoliselta. Mikäli tilintarkastusvelvollisuus herättää kysymyksiä, niin lakipuhelimesta voi tiedustella aiheesta päivystysaikoina.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]