Minilex - Lakipuhelin

Kommandiittiyhtiön perustamissopimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kommandiittiyhtiö perustetaan rekisteröimällä se Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin. yhtiösopimuksella tarkoitetaan sopimusta yhtiön perustamisesta ja sen hallinnossa sekä liiketoiminnassa sovellettavista säännöistä. Yhtiösopimus voi olla suullinen tai kirjallinen, mutta yhtiösopimuksen tekeminen kirjallisena on suositeltavaa, koska tällöin on ongelmatilanteessa helpompaa varmistua siitä, mitä oikeastaan on sovittu. Kirjallinen sopimus on kuitenkin edellytys yhtiön rekisteröimiseksi kaupparekisteriin. Kommandiittiyhtiö tulee merkitä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin, jotta yhtiön ulkopuoliset tahot saisivat tarvittavat tiedot yhtiöstä. Rekisteröiminen on edellytys liiketoiminnan aloittamiselle.

On myös mahdollista käyttää suullista sopimusta kirjallisen yhtiösopimuksen rinnalla. Eli käyttää vakiomuotoista yhtiösopimusta, johon on kirjattu vain laissa rekisteröintiä varten vaaditut seikat ja sopia muista yhtiötä koskevista asioista erikseen suullisesti. Järkevintä ja selkeintä kuitenkin lienee sopia kaikista yhtiötä koskevista asioista suoraan kirjallisessa yhtiösopimuksessa. Kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksessa voidaan lähtökohtaisesti sopia asioista vapaasti; tietyt asiat on kuitenkin lain tasolla pakottavasti säädetty eikä näistä voida yhtiösopimukseen vedoten poiketa. Näitä asioita ovat muun muassa oikeus irtisanoa yhtiösopimus.

Yhtiömiesten keskinäisten suhteiden tarkentamiseksi voidaan laatia yhtiösopimuksesta erillinen osakassopimus. Osakassopimuksessa on osittain mahdollista sopia toisin pakottavista yhtiösopimuksen määräyksistä. Vaikka näin sopimalla ei voida saada aikaan yhtiöoikeudellista vaikutusta, on kuitenkin mahdollista, että erilaisia sopimussakkoja käyttämällä saadaan aikaan sopimuksen toivottu vaikutus. Eli toisin sanoen, jos yhtiömiehen oikeutta irtisanomiseen rajataan osakassopimuksella ja yhtiömies myöhemmin irtisanoo yhtiösopimuksensa, ei kielto olisi yhtiöoikeudellisesti lainmukainen, mutta yksityisoikeudellisena yhtiömiesten keskinäisenä sopimuksena se voisi olla pätevä.

Käytännössä kuitenkin niin suuri osa yhtiötä koskevista määräyksistä kuin mahdollista, kannattaa ottaa suoraan yhtiösopimukseen. Näin voidaan välttää eri sopimuksista aiheutuvia päällekkäisyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Yhtiösopimukseen otettavien laissa vaadittavien perustietojen lisäksi, kannattaa yhtiömiesten ehdottomasti ottaa määräykset yhtiöön sijoitettavasta varallisuudesta sekä yhtiön hyväksi tehtävästä työstä. Kaikki asiat järjestyvät periaatteessa ilmankin sopimista, mutta kokonaan toinen kysymys on, onko lainmukainen kaavaratkaisu aina oikeudenmukaisin tai tarkoituksenmukaisin yhtiölle.

Pakolliset tiedot, joita kommandiittiyhtiön yhtiösopimukseen tulee kirjata, ovat yhtiön toiminimi, toimiala, toimipaikka, tarkoitus, yhtiömiehet, kuka yhtiömiehistä on äänetön yhtiömies, tilikausi sekä äänettömän yhtiömiehen yhtiöön sijoittama yhtiöpanos. Perustettava yhtiö on myös nimettävä kommandiittiyhtiöksi. Yhteen summattuna, siis kirjallinen yhtiösopimus kannattaa monestakin syystä kuten myös suullisesti sovittujen seikkojen minimoiminen. Joissain tilanteissa osakassopimus on toimiva ratkaisu, mutta ei aina. Lisätietoja saa soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]